Kerstin Schroth: Maija, olet Liikkeellä marraskuussa -festivaalin ensimmäinen residenssitutkija. Mitä työstät festivaalin aikana? 

Maija Hirvanen: Työskentelen sienimäisen koreografian parissa. Olen työskennellyt sienimäisen esityksen kanssa useita vuosia erilaisissa muodoissa ja parhaillani teen tältä alueelta myös väitöstutkimusta Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa. Sienimäisyys tarkoittaa työni yhteydessä monia asioita. Tarkastelen koreografian harjoittamisen ja sienten kanssa työskentelemisen rinnakkaisuuksia ja sitä, miten toisen eliömuodon olemisen tavoista oppiminen vaikuttaa koreografiakäsitykseen ja taiteellisen toiminnan tapoihin. Kysymys on paitsi olemisen tavoista, mysteereistä, ekologiasta, ja koreografian alueen laajentamisesta, myös prosessilähtöisestä tavasta ymmärtää maailmaa ja sen ilmiöitä.

Ilmestyn kannettavan tutkijanpöytäni kanssa eri aikoihin ja eri paikoissa, kutsuen kohtaamisia ja kanssa-olemista festivaalin aikana. Teen kaikille avoimia ryhmäluentasessioita Mycoscores / Choreospores -metodini kautta, tarkoituksenani avata uusia suhteita ja tapoja lähestyä yhteenkietoutuneita, moniulotteisia kontekstejamme. Jaan taiteellisten ja tutkimuksellisten praktiikoideni löydöksiä osana Liikkeellä Marraskuun Choreographic Convention -päivää, Sieni-Koreografia Salongin muodossa. 

Kuten tiedämme, sienet ovat aitotumallisten eliöiden yksi pääkunta kasvien ja eläinten ohella. Ne elävät ympäristössämme monissa muodoissa; kehoissamme, ilmassa, maassa jalkojemme alla, suurilta osin näkymättömissä. Viimeisen kymmenen vuoden aikana sienten merkitys kaikelle elämälle ja niiden kaikkialla läsnä oleminen ovat nousseet suuremman ihmisjoukon tietoisuuteen, kiitos taidokkaiden popularisoivien kirjojen ja elokuvien, ja ennen kaikkea vuosikymmeniä uraauurtavaa työtä tehneiden omistautuneiden mykologien. Muistan, etteivät sienet olleen näin cool 1990-luvulla, eivätkä lapsuuteni 1980-luvulla, kun tanssin punakärpässienten, mätänevien tattien ja palleroporonjäkälien kanssa salaa lähimetsikössä.

Sienten parissa työskentelemällä olen oppinut niiltä mm. kehämäisestä aikakäsityksestä, ajoituksesta, keskinäisriippuvaisuudesta ja monimuotoisesta estetiikasta. Olen tehnyt huomioita samankaltaisista kysymyksistä koreografisen työn parissa. Minulle myös taiteen tekemisessä on osaltaan kysymys mm. jatkuvista prosesseista, suhteista ja transformaatioista. 

Olen tehnyt esityksiä, esitystekstejä ja scoreja, julkaisuja ja taidelaboratorioita. Samaan aikaan olen ollut intohimoinen sieni-ihminen lapsuudestani saakka. Vuosien mittaan laaja keräilypraktiikkani on levinnyt sienten kultivoimiseen ja muille sienipraktiikoiden alueille. Olen opiskellut mykologiaa ja siihen liittyviä alueita viimeisen vuosikymmenen ajan, ja väitöstyöni yhteydessä tämä työ syvenee nimenomaan esittävän taiteen alueella ja suhteessa taiteeseen. Asetan nämä alueet – sienten parissa työskentelyn ja koreografian – tietoisesti vuorovaikutukseen keskenään ja opin tästä prosessista. Tutkimuksessani koreografiset praktiikat ja sienten kanssa työskentely ovat rinnakkaisia tapoja ymmärtää inhimillisiä ja muunlaisia kehoja, yhteistoiminnassa.

Taiteellis-tutkimuksellisen praktiikkani avainkäsitteitä ovat kuvitteleminen, suhteisuudet ja transformatiivisuus. Nämä käsitteet toimivat avaimina – tai pikemminkin rihmoina – myös työssäni Liikkeellä Marraskuussa -festivaalin aikana.

Olen osallisena festivaalilla taiteilija-tutkijana sienimäisesti. Katson, ehdotan, keskustelen, kohtaan ja kirjoitan sienimäisesti. Ymmärrän festivaalin kontekstina, jossa tutkimukseni tapahtuu; taiteellisen työn ja tutkimuspraktiikan ekologisena miljöönä ja kasvualustana. 

Residenssijakson löydökset tapahtuvat työn aikana, eivät etukäteen. Tällä hetkellä suunnittelen festivaalin aikana tapahtuvia tilanteita ja työskentelyn muotoja.  

Kerstin Schroth: Olet erityisesti kiinnostunut residenssistä kanssamme sen sosiaalisen näkökulman kautta; se tuo ihmisiä yhteen ja luo tilapäisiä yhteisöjä. Millä tavoin tämä yhdistyy taiteelliseen praktiikkaasi ja väitöstyöhösi? 

Maija Hirvanen: Yksi tutkimukseni näkökulmista on suhteisuus ja kysymys siitä, kuinka se ilmenee koreografian ja esittävän taiteen alueella. Praktiikat, jotka liittyvät tutkimukseeni ovat osin sosio-ekologista koreografiaa. Sosiaalisen koreografian yksi pyrkimyksistä on erilaisten suhteiden ja suhteisuuksien tutkiminen, ehdottaminen, ja erilaisten olosuhteiden järjestäminen näiden suhteiden tapahtumiseksi. Sienimäisen koreografian ehdotuksessani ihmisten ruumiita ei voi rajata ympäristöistään erillisiksi, vaan muodostumme koko ajan uudelleen moniulotteisessa vuorovaikutuksessa, jossa on erilaisia kristallisaatioita, muodonmuutoksia, hetkeytymiä. Taiteellisten praktiikoiden lähtökohta on, ettei ihmisen yksilöllinen ruumis pääty ihoon vaan se tulee tietoiseksi, levittäytyy ja sotkeutuu ympäristönsä ja muiden ruumiiden kanssa yhteisvaikutuksessa ja aistien. Ruumis muuntuu jatkuvasti erilaisten molekulaaristen tanssien, vaikutteiden ja voimien kautta.

Sienille, näin oletan, yksilöllisyyttä ei ole olemassa samalla tavalla kuin ihmis-eläimille. Ihmislajille yksilöllisyys on tärkeää, mutta se sotkeutuu kulttuurissamme helposti individualistiseen minä-käsitykseen. Yksilöllisyys on jatkuvan liikkeen – elämän peruslähtökohdan –  ja suhteisuuksien näkökulmasta eräänlainen illuusio. Työskentely sienten ja ihmisruumiiden yhteyksien kanssa muistuttaa minua tästä, ruumiillisesti, tiedollisesti ja käsitteellisesti.

Asettaudun residenssitutkijana uteliaisiin ja avoimiin asentoihin kultivoimaan sitä, miten suhteisuudet kehittyvät sosiaalisena koreografiana, erityisesti sienimäisen ajattelun kautta. Tämä tarkoittaa sienten eliökunnan tarjoamasta yllättävästä ja mystisestäkin olemisen tavasta oppimista ja monilajisesti tietoisen koreografian kehittämistä tästä prosessista.

Sienimäinen koreografia tapahtuu erilaisten ruumiillisten tilanteiden muotoilun kautta, somaattisen ja kuvaannollisen virittäytymisen avulla. Sienimäinen koreografia toimii väylänä monilajisten suhteiden vahvistamiselle, huomaamiselle ja uusintamiselle. Se herättelee uteliaisuutta näiden elämänmuotojen välisiä yhteyksiä kohtaan. Samalla tällainen koreografia muuntaa sosiaalisia suhteita aktivoimalla ruumiillista, kollektiivista kuvittelukykyämme. Näin koreografiset praktiikat toimivat kasvualustana paikantuneille suhteille, liikkeille, kokemuksille ja tiedolle.

Kerstin Schroth: Kaksi vuotta sitten esitit festivaalilla Mycoscores -kirjasi ja teit 1-1 luentoja yleisöille. Olen utelias kokemuksestasi näiden luentojen parissa ja myös siitä, kuinka nämä kokemukset ruokkivat tutkimustasi?

Maija Hirvanen: Mycoscores / Choreospores on koreografinen metodi, jonka olen kehittänyt vuosien varrella taiteellisen työni ja sienipraktiikkani kautta. Yksi muodoista, joiden avulla metodiani käytän on taiteellinen julkaisu, joka sisältää 31 score-korttia ja kirjasen ohjeineen ja esseineen. Jokaisessa kortissa on kirjoitettu score, eli taiteellinen toimintaohje, joka perustuu metodin raamiin ja joka tarjoaa erilaisen lähtökohdan tanssimiseen, komposition harjoittamiseen, koreografian esiasteisiin, sosiaalisten yhteyksien punomiseen ja performatiivisiin kokeiluihin. Jokaisen scoren nimi on verbi, joka voisi olla leikkisästi ajatellen sekä sienen että ihmisen toimintaa, kuten hengittäminen, yhteyksien luominen, hajoaminen, kietoutuminen, työntäminen, muodonmuuttaminen ja odottaminen. Scoret ovat ohjeita monilajiseen virittäytymiseen ja aistivan, kytkeytymisen kautta rakentuvan ihmisruumiin kanssa työskentelyyn. 

Liikkeellä Marraskuussa -festivaalilla 2024 tein leikkisiä, performatiivisia luentoja Mycoscores / Scores -korttien avulla, yhdelle ihmiselle kerrallaan. Se on yksi tapa aktivoida kortit; käyttäen niitä kohtaamisten, keskustelujen, jakamisten ja tutkimisen vireillepanijana. Lippu luentaan sisälsi myös kopion julkaisusta ja sieniin liittyvän lisäasian, joka on salaisuus, tietysti. Sienimäisessä ajattelussa jotakin jää aina mysteeriksi. Muistan kuinka istuin luentoihin varatussa huoneessa Kulttuurikeskus Kaisassa ja Nykytaiteen Museo Kiasmassa, kun ajan varannut henkilö saapui sisään. Jotkut ajoissa, jotkut hieman myöhässä, jotkut lapsen kanssa, jotkut pidellen sateenvarjoa tai voileipää. 

Jokainen luenta kesti  30 minuuttia, ja vaikka tilanteella on etenemisen metodi ja vaikka kortit tarjoavat sille tarkat raamit, jokainen kerta on erilainen. Tilanteen suunta riippuu luentaan tulevan omista kiinnostuksista, säästä, sattumasta, tapahtuvasta dialogista. Minulle tilanteessa on kysymys nimenomaan sienimäisestä sosiaalisesta koreografiasta käytännössä. Käytän luentatilanteessa, korttien kautta muotoillen, vuosikymmenten varrella karttunutta tietoani sienistä ja ihmisruumiista, ja aktivoin sitä tietoisena siitä, että kanssani huoneeseen tulleella ihmisellä on näistä asioista omat muistikuvansa ja tietonsa. Luentaan tullut luettu henkilö poistuu tilanteesta oma kopionsa Mycoscores / Choreospores -julkaisusta kädessään, uuden kokemuksen kanssa.

Jatkan residenssitutkijana Mycoscores / Choreospores -korttien ja scorejen kanssa ja aktivoin niitä osana tutkimustani taas hieman uudella tavalla. Kirjoitan festivaalin aikana myös uuden uuden Mycoscoren. 

Nähdään Liikkeellä Marraskuussa -festivaalilla!