Keskustelu Michael Turinskyn ja Kerstin Schrothin välillä teoksesta Precarious Moves

On ilo saada sinut näin pian takaisin Liikkeellä marraskuussa -festivaalille, nyt teoksella, joka on tehty ennen viime vuonna festivaalilla nähtyä teosta Work Body. Precarious Moves sai ensi-iltansa vuonna 2021. Miten työstit tätä esitystä?

Prosessin alussa minua askarrutti yksi keskeinen kysymys: Miten voin vammaisena koreografina vastata syvenevään ekologiseen kriisiin? Pian kävi melko selväksi, että keskittyisin juuri siihen, mikä sijoittuu vammaisuuden, koreografian ja ilmastopolitiikan risteykseen: liikkumiseen ja mobilisaatioon. Tai tarkemmin sanottuna siihen, miten kiireellistä on järjestäytyä poliittisesti, jotta vallitsevat liikkumisen mahdollisuuden tavat voitaisiin järjestää uudelleen.

Ja sitten tiesin, että tämän esityksen pitäisi antaa paljon. Halusin tutkia käsitteellisen ja omaelämäkerrallisen puheen punomista yhteen, halusin punoa yhteen sanomisen ja näyttämisen, halusin laulaa ja halusin liikkua luupeissa.

Precarious Moves -teoksessa tuot yhteen oman kokemuksesi vammaisena ihmisenä ja laajempia ilmastoon ja liikkumiseen liittyviä kysymyksiä. Miten kehosi ja oma kokemuksesi maailmassa liikkumisesta muovaavat sitä, mitä näyttämöllä tapahtuu?

Minulle koreografisessa praktiikassa ei ole lainkaan kyse kehon erityispiirteiden piilottamisesta tai peittämisestä, vaan ennemmin kehoni luontaisten ominaisuuksien ja taipumusten jakamisesta tai jopa korostamisesta, kehoni erityisestä suhteesta aikaan ja tilaan liikkuessani. Yksi tapa, jolla kehoni ja sen ympäristön välisen suhteen hauraus tulee näkyväksi ja tuntuvaksi, on esineiden käsittely. Toinen ulottuvuus on syke: hienovaraiset sykäykset kulkevat usein kehoni läpi. Minua kiinnostaa tämän kehollisen tuntemuksen asettaminen osaksi sykkivää ääntä, jolloin kehollinen syke voi resonoida äänen pulssin kanssa.

Näyttämöllä käytät erilaisia esineitä: muun muassa pienoisjunaa raiteineen ja kiiltävää punaista urheiluautoa. Millainen merkitys näillä esineillä on sinulle tässä esityksessä?

Fridays for Future -liikkeen lisäksi minua inspiroi Stranger Things -televisiosarja. Tuntui, että lasten näkökulma ja lasten lelut voisivat hahmottaa liikkeen ja ympäristön kummallista, toisiinsa kietoutunutta todellisuutta tavalla, johon aikuinen ei pystyisi – tässä tosiaankin hyvin oudossa todellisuudessa.