A Book of Dances on kokoelma kirjoitettuja koreografioita, joita ovat tehneet Suomessa toimivat taiteilijat Anne Naukkarinen, Laura Cemin, Mikko Niemistö ja Marika Peura sekä Ruotsissa toimivat taiteilijat BamBam Frost, Ofelia Jarl Ortega ja Pontus Pettersson. Kirjan aloitteentekijänä ja toimittajana on ollut koreografi, esiintyjä ja kuvataiteilija Anne Naukkarinen, ja se kokoaa yhteen koreografian parissa työskentelevien kollegoiden nykyajattelua.
A Book of Dances tutkii kieltä kirjoittamiseen perustuvana lähestymistapana koreografiseen praktiikkaan. Se tuo esiin tanssin ja kielen läheistä suhdetta sekä niiden välisiä jännitteitä, ristiriitaisuuksia ja tulkintoja, viitaten myös sanan ‘koreografia’ etymologisiin juuriin: khoreia tarkoittaa “yhdessä tanssimista”, graphia “kirjoittamista”.
Koreografisissa prosesseissa kieltä käytetään ohjaamisessa, esitysohjeissa, reflektoinnissa, arkikeskusteluissa sekä kollektiivisissa ja subjektiivisissa fantasioissa. Tämä kieli luo yhteistä perustaa, joka ei ole koskaan täysin selitettävissä, mutta joka ohjaa sisäisten ja ulkoisten todellisuuksien ymmärtämistä, tulkitsemista ja ilmaisemista. Näin syntyvät koreografiat eivät välttämättä käytä kieltä toteutusmuodossaan, mutta monien kielten muodostama jaettu perusta jää viipyilemään, ja se vaikuttaa esiintyviin kehoihin.
Kirjassa A Book of Dances nämä monet kielet kietoutuvat osallistuvien taiteilijoiden paikallistettuun tietoon ja historiaan, tiettyihin sosiaalisiin konteksteihin sitoutuneena. Kirjan tavoitteena ei ole määritellä tiettyjä koreografisia käytäntöjä, vaan luoda tila kirjoittamiselle, joka on vuorovaikutuksessa ja ilmentää erilaisia näkökulmia maailmojen luomisessa. Näin merkitysten luomisen prosessi tulee kontekstiinsa sidotuksi, suhteelliseksi ja luonteeltaan dynaamiseksi, jatkuvasti kehittyväksi ja muuttuvaksi.
Kirjan julkistamistilaisuus pidetään Liikkeellä marraskuussa -festivaalilla, jossa kirjan taiteilijat kokoontuvat ohjattuun keskusteluun.
Anne Naukkarinen (s. 1987) on Helsingissä asuva koreografi, esiintyjä ja kuvataiteilija. Hänen taiteellisessa työssään keskiössä ovat intiimit ja sotkuiset inhimilliset kokemukset: affektit, tunteet, aistimukset ja ajatukset, jotka ovat liikkeessä suhteessa tilanteisiin. Hän käyttää menetelmiä tanssista ja somaattisista käytännöistä sekä kokeellisesta kirjoittamisesta sukeltaakseen näihin elementteihin. Hänen teoksensa välittävät ja huomioivat taiteen tekemisen poeettisia, sosiaalisia ja ekologisia aspekteja ja rakenteita, sijoittuen nykytaiteen, kuvataiteen ja laajennetun koreografian risteyksiin. Hänen viimeisimpiä teoksiaan on esitetty muun muassa Titanik-galleriassa, MAA-Tilassa, Seinäjoen Taidehallissa, Mad House Helsingissä, Helsingin Taidehallissa ja Nykytaidetila Kutomossa. Naukkarinen toimii myös kuraattorina Mad House Helsingissä.
Laura Cemin (s. 1992) on italialainen kuvataiteilija ja koreografi, joka asuu Helsingissä. Hän tutkii työssään kielen koreografista voimaa ja sitä, miten kieli vaikuttaa liikkeeseen ja fyysiseen vuorovaikutukseen. Taiteellisen työnsä lisäksi Laura toimii tanssidramaturgina sekä vierailevana luennoitsijana kansainvälisissä oppilaitoksissa.
BamBam Frost (s. 1987) on Tukholmassa asuva esiintyjä, koreografi ja kuvataiteilija. Hän liikkuu eri kontekstien ja taiteellisten materiaalien välillä, mutta palaa usein ajatukseen kehoista historiallisten, nykyisten ja spekulatiivisten tulevien tapahtumien kantajina, joita hän voi manipuloida fiktiivisten ideoiden kautta. Hänen viimeisimpiä töitään on esitetty muun muassa Tukholman Dansens Husissa, MDT:ssä, Oslon Dansens Husissa, Kööpenhaminan Dansehallernessa, Lausannen Arsenicissa, Marseillen Parallelle-festivaaleilla, Malmön Inkonstissa, Brysselin Kaaitheatressa, Wienin Tanzquartierissa ja Tukholman modernin taiteen museossa.
Ofelia Jarl Ortega (s. 1990) on chileläis-ruotsalainen koreografi ja esiintyjä, joka asuu Tukholmassa. Hänen työnsä keskiössä on haavoittuvuus ja naisellisuus, usein suggestiivisella eroottisella estetiikalla. Vallan ja ryhmädynamiikan kysymykset ovat hänen tutkimustensa ytimessä. Hänen töitään on esitetty sekä kansallisesti että kansainvälisesti vuodesta 2015 lähtien muun muassa ImPulsTanz-festivaalilla Wienissä, Tukholman MDT:ssä, Lausannen Arsenicissa ja Liikkeellä marraskuussa -festivaaleilla Helsingissä.
Pontus Pettersson (s. 1983) on Tukholmassa asuva kuvataiteilija, tanssija, kuraattori ja koreografi, joka työskentelee nykytaiteen, laajennetun koreografian kentän ja kuvataiteen risteyskohdissa. Hänen praktiikkansa ulottuu installaatioista, runoudesta ja suihkulähteistä esineiden tekemiseen, festivaaleihin, kissapraktiikkaan ja tanssimiseen. Hän on materiaalisiin asioihin sitoutunut koreografi ja katoavien hetkien maalari.
Mikko Niemistö (s. 1984) on helsinkiläinen koreografi, joka työssään tutkii itsen muodostumista hiljaisen tiedon ja kehollisten muistojen kertymisen kautta. Niemistöä kiinnostavat nykykulttuurin sirpaloituneet todellisuudet ja asiat, jotka viipyvät taustalla, kuten melu ja tietoisuuden virta. Hän keskittyy tällä hetkellä arjen todellisuuden varjoalueisiin, kuten uniin, psykedeliaan ja yliluonnolliseen. Hänen töitään on viime aikoina esitetty muun muassa Liikkeellä marraskuussa -festivaaleilla, Wienin ImPulsTanzissa, Zodiak – Uuden tanssin keskuksessa Helsingissä ja Inkonstissa Malmössä.
Marika Peura (s. 1987) on helsinkiläinen koreografi, tanssija ja esiintyjä. Hän työskentelee monialaisesti tanssin ja esitystaiteen aloilla. Peuraa kiinnostaa kehon kokemuksellisuudesta avautuva emotionaalinen, runollinen ja poliittinen voima. Hänen praktiikkansa keskittyy tanssivaan kehoon klubi/rave-kulttuurin sekä nykykoreografian risteyksen aistillisissa, emotionaalisissa ja sosiaalisissa energioissa.
A Book of Dances on julkaistu Liikkeellä marraskuussa ja Teatterin Uusi Alku kirjaston (T/U/A) toimesta.
T/U/A on kustannusyhtiö, joka julkaisee esitystekstejä, uusia muotoja etsiviä näytelmiä, koreografisia merkintöjä, esittävään taiteeseen keskittyviä esseitä sekä muita näyttämöön liittyviä ja näyttämöltä peräisin olevia tekstejä Suomessa ja ulkomailla. T/U/A on syntynyt halusta perustaa Suomen kustannusalalle toimija, joka lisää esittävän taiteen tekstien lukemista ja herättää (esittävän taiteen) keskustelua.
Paikka
Taidehalli, Nervanderinkatu 3, 00100 Helsinki
Ajankohta
10.11.2024 15.00Liput
Vapaa pääsy julkistustilaisuuteen ennakkoilmoittautumisella.
Huom: Ilmoittautumisella pääsy ainoastaan julkistustilaisuuteen. Taidehallin näyttelyyn on ostettava erillinen sisäänpääsylippu.
A Book of Dances teosta on mahdollista ostaa julkistamistilaisuudessa. Voit myös ennakkotilata teoksen. Kirjat lähetetään ennakkotilauksen tehneille julkistamistilaisuuden jälkeen.
Konsepti: Anne Naukkarinen
Käsikirjoittajat: Laura Cemin, BamBam Frost, Anne Naukkarinen, Mikko Niemistö, Ofelia Jarl Ortega, Pontus Pettersson ja Marika Peura
Kääntäjä: Carmen Baltzar
Kustantaja: Teatterin Uusi Alkukirjasto T/U/A & Liikkeellä marraskuussa
Toimittajat: Anne Naukkarinen ja T/U/A
AD: Aino Nieminen / Last Tuesday Oy
Tuotanto: Anne Naukkarinen ja Liikkeellä marraskuussa
Residenssi: Zodiak – Uuden tanssin keskus
Tukijat: Wihurin Säätiö, Teaterstiftelsen Vivicas Vänner, Suomen Kulttuurirahasto, Taiteen edistämiskeskus, Oskar Öflund Stiftelse ja Koneen Säätiö
Kuva: Aino Nieminen
Oikoluku ja kielineuvonta markkinoinnissa: Katie Lenanton
Kiitos: Laura Cemin, Tiago Martins Pinto, Olga Spyropoulou ja Riikka Thitz taiteellisista dialogeista.
Vierailu yhteistyössä: Taidehalli