Adam Kinner ja Christopher Willes ovat luoneet yhdelle osallistujalle kerrallaan esitettävän teoksen, joka muuttaa kirjastotilan aistilliseksi kohtaamistilaksi ja tarkentuneen havainnon ympäristöksi. MANUAL esitetään Itäkeskuksen kirjastossa 12.–15.11. osana Liikkeellä marraskuussa -festivaalia.
Tässä työpajassa osallistujille esitellään MANUAL-teoksen sisältöjä ja taiteellisia työskentelytapoja. Montrealilaistaiteilijoiden Kinnerin ja Willesin ohjaama päivä sisältää pareittain työskentelyä, jossa osallistujat vuorotellen suunnittelevat ja kokevat teokseen pohjautuvia yhden katsojan opastettuja esitysehdotuksia. Harjoitteet ammentavat somaattisista menetelmistä ja kirjaston erityisistä elementeistä – sen äänistä, kirjoista ja tiloista.
Päivän kulku vaihtelee kirjastotilassa tehtävien hienovaraisten harjoitteiden ja yhteisten keskustelujen välillä. Työpaja voi sisältää liikkumista tilassa, kahdenkeskeistä työskentelyä vaihtuvin parinmuodostuksin, käsillä ja esineiden kanssa työskentelyä (mahdollisesti myös suostumukseen perustuvaa kosketusta) sekä kuulokkeista kuultavaa ääntä. Keskustelulle ja palautteelle varataan runsaasti aikaa. Työpajan ohjaamisen ytimessä ovat huolenpito, vastuu ja ryhmän hyvinvointi.
Työpaja on osa Focus on the Local Landscape – Paikallisjälkiä -ohjelmaa ja sen järjestää Tanssille ry yhteistyössä Liikkeellä marraskuussa -festivaalin ja Stoan kanssa.
Adam Kinner ja Christopher Willes luovat teoksia, jotka tarkastelevat aistitietoisuuden epätavallisia tiloja. Heidän työnsä sijoittuu usein julkisiin tiloihin ja ammentaa kiinnostuksesta immersiiviseen ääneen, kuuntelemiseen, yleisönäkökulmaan ja osallistavan taiteen mahdollisuuksiin. MANUAL on toteutettu yhteistyössä montrealilaisen tanssitaiteilijan Hanna Sybille Müllerin kanssa.
Paikka
Stoa, Turunlinnantie 1, 00900 Helsinki
Ajankohta
8.11.2025 13.00-16.00Liput
25 € Tanssille ry:n jäsenet
35 € normaali hinta
Yhteistyössä: Stoa ja Tanssille ry
Kuva: Kazuki Yoshimoto
Työpaja järjestetään osana Life Long Burning – Futures Lost and Found EU-verkostoa, jota tukee Luova Eurooppa -ohjelma 2023–2026.


