”Teos viittaa pohjoisghanalaiseen sanontaan ’älä kiitä ruoasta, ruoka on ruokaa, ja jokaisen on syötävä’, mikä tarkoittaa, että kotona tai yhteisössä sinun ei tarvitse kiittää ruoasta. Ruoka on välttämättömyys ja on itsestään selvää, että kotona saa ruokaa.”
Don’t thank for the food on Antonia Atarahin ja työryhmän fasilitoima performatiivinen installaatio ja monikeskinen olohuone, joka keskittyy tarinoiden ja identiteetin kysymyksiin kodin, ruoan, hoivan ja levon teemojen kautta. Installaatio on BIPOC-yhteisöä ja radikaalia iloa juhlistava illallinen, jossa taide, kuten ruoka, on välttämättömyys, jonka pitäisi olla kaikkien saatavilla.
Tila on kuratoitu taiteellisen yhteistyön kautta, päätavoitteenaan tarjota tarinoita ja inspiraatiota BIPOC-yleisölle. Teos kutsuu kaikkia kokemaan tämän taidemuotojen sekoituksen ja osallistumaan keskusteluun taidetiloistamme ja siitä, mitä tarinoita kerrotaan ja kenen toimesta.
Antonia Atarah on ghanalaissuomalainen näyttelijä, joka on valmistunut teatteritaiteen maisteriksi Teatterikorkeakoulun näyttelijäntyön opinto-ohjelmasta. Hän on suorittanut lisäksi musiikkiteatterin ja teatteripedagogiikan opintoja sekä harjoittelun Ghanan Accrassa. Svenska Teaternin Ronja Ryövärintyttären pääroolin lisäksi Atarah on yhdistellyt työssään uteliaasti eri esittävän taiteen muotoja ja menetelmiä sekä toiminut eri ryhmissä Suomessa, Saksassa, Ghanassa ja Tansaniassa. Hän on tutkinut dekolonialistisia ja feministisiä lähestymistapoja esiintymiseen mm. teoksissa Armageddon (Sara Melleri, Sonya Lindfors ja Elina Pirinen) ja ONE DROP (Sonya Lindfors). Atarah uskoo kollektiivisuuteen ja taiteen saavutettavaksi tekemiseen. Työssään hän pyrkii laajentamaan ymmärrystä näyttelijyydestä ja näyttelijän roolista löytämällä moninaisuutta sen ilmaisussa.
Mirjam Yeboah on suomalaisghanalainen pukusuunnittelija, tekstiilitaiteilija ja Tekelepekele alusvaatebrändin omistaja. Hänen työnsä taustalla kulkee teemoja kuten identiteetti, kehollisuus, ympäristövastuu ja dekolonisaatio. Vuonna 2016 Yeboah valmistui Taiteen kandidaatiksi Lapin yliopistosta, jossa hän opiskeli vaatetussuunnittelua ja globaalikasvatusta, ja siitä lähtien hän on työskennellyt useissa projekteissa, esim. Svenska Teaternin ja UMK:n puvustuksessa. Tällä hetkellä Yeboah jakaa aikansa työskennellen varhaiskasvatuksen ja tekstiilisuunnittelun parissa.
Linus Atarah valmistui joukkoviestinnän ja sosiologian opinnoista Tampereen yliopistosta 1988, sekä suoritti aikuiskoulutuksen jatko-opinnot Haaga-Helia Ammattikorkeakoulussa. Hän on työskennellyt pääosin toimittajana ja kehityspolitiikan puolestapuhujana kolmenkymmenen vuoden ajan ja on Suomi-Ghana seuran perustaja, nykyään eläkkeellä.
Nana Thomson työskenteli Social Security and National Insurance Trustin (SSNIT) tiedottajana kolmentoista vuoden ajan. Hän valmistui viestinnän maisteriksi vuonna 2023 Helsingin yliopistosta. Thomson työskenteli kokkina Maailma Kylässä -festivaalilla viidentoista vuoden ajan Suomi-Ghana seuran nimissä, sekä kokkina Cafe Au Laitissa (ensimmäinen afrikkalainen keittiö Suomessa). Nyt hän on eläkkeellä ja työskentelee tapahtumissa, joihin kuuluu afrikkalainen ruoka. Lisäksi hän toimii Suomi-Ghana seuran koordinaattorina.
Katinka Ebbe on helsinkiläinen valosuunnittelija, jota kiehtoo valon, tilan ja kehojen vuorovaikutus. Hänen lähestymistapansa perustuu dramaturgisiin periaatteisiin, ja hän hyödyntää kaksoistaustaansa dramaturgian ja valosuunnittelun parissa luodakseen immersiivisiä visuaalisia kertomuksia. Ebbe pyrkii tutkimaan ja venyttämään valon mahdollisuuksien rajoja siinä, miten se muovaa tiloja ja tarinoita, luoden esityksiä, joissa valo ja varjo nousevat keskeisiksi hahmoiksi. Hän on koulutukseltaan dramaturgi (BA, Aarhusin yliopisto) sekä valosuunnittelija (BA ja MA, Taideyliopisto Helsinki).
Edit Williams on suomalais-guinealainen opiskelija, joka suorittaa viimeistä vuottaan ruotsinkielisessä näyttelijäntaiteen maisteriohjelmassa Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa. Hän on työskennellyt useissa monikielisissä teatteriproduktioissa sekä opintojensa yhteydessä että niiden ulkopuolella. Opintojensa loppua lähestyessää, Williamsin toiveena on hyödyntää taitojaan merkityksellisissä projekteissa, jotka sisältävät alan BIPOC-yhteisön näkökulmia, taiteellista vaikuttavuutta ja poliittisia näkemyksiä. Hän haluaa myös rohkaista muita BIPOC-yhteisössä ottamaan tilaa huoneissa, joita ei ole suunniteltu heille, erityisesti nuorempaa sukupolvea teatterin ja elokuvan aloilla.
äffä on helsinkiläinen rap-artisti, joka tuo versejä yöbussin takapenkiltä. Ei mitään erikoista, vain todellista elämää biittiin.
Julian Owusu on monialainen freelance-tanssitaiteilija ja tanssinopettaja, jonka työn keskiössä ovat yhteisöllisyyden rakentaminen, hip hop, pedagogiikka, dekolonialismi ja muutos. Hip hopin ohella Owusu on työskennellyt myös koreografina, tanssijana ja näyttelijänä mm. Jojo – Oulun Tanssin Keskuksessa ja Zodiak – Uuden tanssin keskuksessa. Owusu on työskennellyt opettajana Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa, Oulun ammattikorkeakoulussa sekä useissa kaupallisissa tanssikouluissa. Hän on ollut mukana suunnittelemassa ja fasilitoimassa Goethe-Institutin kansainvälistä CROWD-residenssiohjelmaa vuodesta 2021. Tällä hetkellä hän työskentelee useassa projekteissa, joista keskeisimpiä ovat hiphop-nuorisoprojekti Each One Teach One, Oulu2026-kulttuuriohjelmaan kuuluva Xulu2026 ja hiphop-teokset minimal/maximal/group effort.
Soila Shah on näyttelijä, joka on valmistunut Petroskoin valtiollisen konservatorion Specialist of Drama Theatre -ohjelmasta kesäkuussa 2022. Tällä hetkellä hän toimii Helsingissä ja viimeistelee teatteripedagogin opintojaan Novia AMK:ssa. Hän on opiskellut myös tanssia, joogaa ja fyysistä teatteria eri ohjelmissa Suomessa ja Ruotsissa.
Good Hair Day on afrosuomalainen kollektiivi. Vuosittaisen tapahtumansa myötä GHD pyrkii kasvattamaan tietoa afrohiustenhoidosta, laajentaa representaatiota ja edistää turvallisempien tilojen luomista.
Muudi -toiminnan kohderyhmää ovat 13–29-vuotiaat nuoret, jotka toivovat saavansa vertaistukea muilta nuorilta ja haluavat oppia lisää siitä, miten rasismi voi vaikuttaa mielenterveyteen.
Pehmee-kollektiivi keskittyy vahvistamaan marginalisoitujen kehojen täyttä läsnäoloa ja luomaan heille tilaa mediassa, taiteessa, muodissa ja kulttuurissa. Kollektiivi tähtää vapautumiseen intersektionaalisen feminismin, antifasismin, kollektiivisen vastuullisuuden ja antirasismin kautta. Aktivismiin juurtuneena Pehmee-kollektiivi laajentaa representaatiota ja haastaa sosiaalisia normeja vaaliakseen itseilmaisua ja radikaalia iloa.
POC-lukupiiri on laaja kirjallisuushanke, jonka takana ovat Aracelis Correa ja Téri Zambrano. Sen ensisijaisena tarkoituksena on nostaa esiin POC-kirjailijoiden teoksia sekä tarjota parempaa representaatiota mustille ja ruskeille lukijoille Suomessa.
Paikka
Caisa, Kaikukatu 4B, 00530 Helsinki
Ajankohta
Näyttely
7.11.2025 16.30–22.30
8.11.2025 10.00–20.00
Performatiivinen installaatio
7.11.2025 16.30–22.30
8.11.2025 14.00–20.00
Soup Talk 8.11. klo 12.00
Liput
Vapaa pääsy, varausta ei tarvita.
Kesto: 6h
Kieli: Englanti, ruotsi, suomi
Huom: Tämä tila toivottaa kaikki tervetulleiksi <3 Huomaathan kuitenkin, että teos on luotu BIPOC-näkökulmasta. Kannetaan vastuuta ja annetaan tilaa sille marginalisoidulle ryhmälle, jota tämä teos juhlistaa. Varmista, että he pääsevät osallistumaan installaatioon.
Installaation aikana valmistetaan ghanalaista ruokaa. Perjantaina 7.11. installaatiossa on ensi-iltajuhlat, joissa soitetaan musiikkia ja tanssitaan.
Joillekin tilassa tapahtuville teoksille on asetettu tietyt ajat. Voit tulla ja mennä miten haluat ja viipyä niin kauan kuin haluat.
Fasilitoija, ohjaaja: Antonia Atarah
Visuaalinen taiteilija, kanssafasilitoija: Mirjam Yeboah
Kokit: Linus Atarah, Nana Thomson
Taiteilijat: Edit Williams, Farhia Omer, Julian Owusu, Soila Shah
Valosuunnittelija: Katinka Ebbe
Yhteistyössä: Good Hair Day, Pehmee-kollektiivi, POC-lukupiiri, Muudi
Erityiskiitos: 00100 Ensemble, Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu, Folkhälsan, Mavis Fugar, Cirko, Anna-Stina Lindholm, BIPOC -yhteisöt ja organisaatiot; kaikki, jotka ovat olleet mukana installaation aiemmin toteutetuissa versioissa
Näyttelyn taiteilijat: Iida Valmé, kemelo sehlapelo, Selma Mataich, Shaghayegh Ansari, Victor Miyano, Vivian WONG Wing Lam
Projekti alkoi vuonna 2022 ja se oli Antonian päättötyön taiteellinen osa Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa Helsingissä. Teos oli osana Hangö Teaterträffin ohjelmistoa vuonna 2024.
Kuva: Emma Reijonen
Vierailua tukee: Konstsamfundet; Eugène, Elisabeth och Birgit Nygréns stiftelse
Vierailu yhteistyössä: Caisa

