“Olemme vieraassa maailmassa. Vain vaikea liike on mahdollista.”
–Bayo Akomolafe
Koreografi Cherish Menzo tutkii hirviömäisyyttä teoksessa FRANK – jonka nimi viittaa myös Frankensteiniin. Tunnistettavan hirviöhahmon rakentamisen sijaan Menzo tutkii hirviömäisyyttä kehollisina uskomuksina ja kertomuksina, jotka kauhistuttavat ja pelottavat, mutta myös vetävät meitä puoleensa. Vääristäminen toimii teoksen koreografisena lähtökohtana ja työkaluna liikemateriaalin tuottamisessa – se nielaisee tanssin ja hajottaa sen rakenteen. Menzo tutkii rappeutumisen tapahtumaa; kuinka jokin hiljalleen hajoava, vähenevä tai heikentyvä voi vaikuttaa liikkeeseen.
Teos tarinoi Baka Gorongista, viljelymaiden ja kosteikkojen välissä sijaitsevasta paikasta, johon Surinamen orjuutetut ihmiset menivät salaa toimittamaan hollanitilaisten kolonialistien demonisoimia Winti-rituaaleja – ja suunnittelemaan pakenemista.
Menzon lisäksi näyttämöllä nähdään eri sukupolvien esiintyjät Omagbitse Omagbemi, Mulunesh ja Malick Cissé ja yhdessä he rakentavat esityksen, joka on jossain rituaalin, karnevaalin ja maailmanlopun välillä; jossa identiteetin sisäistetyt narratiivit haastetaan, jossa lihallisuus voi muuntua ja turmeltua sietämättömäksi, kunnes se räjähtää. Tanssijat ilmentävät paikkaansa maailmassa rikkonaisen, käsittämättömän liikkeen kautta samalla, kun heidän ympärillään olevat lavasteet lakoavat. Tämä yhä häilyvämpi, usein kauhistuttava ja väkivaltainen, takkuileva ja ennalta odottamaton maailma tuo meille muistutuksen varhaisista kauhuelokuvista, hiipivästä aavemaisuudesta, pimeyden värähtelystä.
FRANK on viimeinen osa trilogiassa, johon kuuluvat lisäksi Menzon aiemmat työt JEZEBEL ja DARKMATTER, jotka nähtiin Liikkeellä marraskuussa -festivaalilla vuosina 2022 ja 2023. Teoksista muodostuva trilogia ei rakennu kronologisten tarinoiden tai tapahtumasarjojen varaan, vaan luo ennemminkin erilaisia tiloja, maailmoja, fiktioita ja keskusteluja, jotka käsittelevät mustuutta ja tuovat mustan kehon keskiöönsä, sekä pyrkivät tutkimaan afrikkalaisen diasporan useita intersektioita tunnistettavin, vertauskuvallisin ja abstraktein tavoin.
Tutustu teoksen maailmaan täällä.
Cherish Menzo (°1988, Alankomaat) on esiintyvä taiteilija ja koreografi, joka asuu Amsterdamissa ja Brysselissä. Taiteellisessa työssään häntä kiinnostavat kehon muuntautuminen näyttämöllä sekä erilaisten fyysisten kuvien kehollistaminen. Cherish työskentelee vääristämisen, hajoamisen ja dissonanssien kanssa irrottaakseen kehon sitä rajoittavista käsityksistä ja jokapäiväisistä ruumiillisista todellisuuksista, samalla alleviivaten ensisilmäyksellä tunnistettavien kuvien monimutkaisuutta ja ristiriitaisuutta. Häiritsemällä tuttuja lukutapoja ja -ohjeita hän pyrkii kohti Kummaa, Arvoituksellista ja Hirviömäistä, ja antaa sekä muodon että materiaalia spekulatiivisuudelle ja fiktioille.
Cherish valmistui Amsterdamin taideyliopistosta vuonna 2013 (urbaani nykytanssi) ja on siitä lähtien tehnyt yhteistyötä taiteilijoiden, kuten Eszter Salamonin, Akram Khanin, Leo Lerusin, Hanzel Nezzan, Benjamin Kahnin, Olivier Duboisin, Ula Sicklen, Lisbeth Gruwezin, Jan Martensin ja Nicole Beutlerin kanssa. Hän on luonut omia teoksiaan vuodesta 2016 lähtien: EFES (2016 – yhdessä Nicole Geertruidan kanssa), LIVE (2018 – Müşfik Can Müftüoğlun kanssa), JEZEBEL (2019), DARKMATTER (2022) ja KILLED AND EXTENDED DARLINGS: SUBTLE WHINE Teatteri Rotterdamin Welcome To Our Guesthouse -tutkimusohjelman puitteissa (2023).
Hänen teoksensa JEZEBEL palkittiin vuonna 2019 Amsterdamin FRINGE ja FRINGE International Bursary -palkinnoilla. JEZEBEL valittiin sekä Alankomaiden että Flanderin teatterifestivaaleille vuonna 2019, joilla esiteltiin raadin valitsemat, kauden parhaimmat teokset, ja sai arvostetun Charlotte Köhler -palkinnon Prins Bernhard -säätiöltä (Amsterdam) vuonna 2022.
DARKMATTER valittiin sekä Belgian että Alankomaiden teatterifestivaalille. Cherish sai DARKMATTER-teoksellaan BNG Bank Theater -palkinnon (2023) ja Alankomaiden Teatteriraadin parhaan ohjauksen palkinnon (2023). Lokakuussa 2024 hän voitti Gieskes-Strijbis Podium -palkinnon, joka on Alankomaiden suurin näyttämötaiteiden tunnustus, ja tarkoitettu uransa keskivaiheilla oleville taiteilijoille, joiden työ lisää Alankomaiden esittävien taiteiden laatua ja moninaisuutta.
Cherish Menzo on yksi tanssiorganisaatio GRIPin taiteellisista johtajista. GRIPiä johtavat Cherishin lisäksi koreografit Femke Gyselinck, Jan Martens ja Steven Michel.
Paikka
Stoa, Turunlinnantie 1, 00900 Helsinki
Ajankohta
10.11.2025 20.00
11.11.2025 20.00
Soup Talk 11.11. klo 12.00
Liput
17 € / 33 €
Kesto: 1h 30min
Kieli: Englanti, ranska
Huom: esitys sisältää täysin pimeitä hetkiä, strobovaloja, teatterisavua, voimakkaita ääniä ja musiikkia. Teoksessa puhutaan kuolemasta ja yhdessä laulussa viitataan kolonialismiin. Kyseisen laulun lyriikoissa viitataan ihmislasten tappamiseen.
Konsepti, ohjaus: Cherish Menzo
Toteutus, esitys: Malick Cissé, Mulunesh, Omagbitse Omagbemi, Cherish Menzo
Äänisuunnittelu: Maria Muehombo a.k.a M I M I
Videosuunnittelu: Andrea Casetti
Ääni- ja videotekniikka: Arthur De Vuyst
Lavastus: Morgana Machado Marques
Valosuunnittelu: Ryoya Fudetani
Dramaturgia: Johanne Affricot, Renée Copraij
Asut: Cherish Menzo
Teksti: Khadija El Kharraz Alami, Cherish Menzo
Taiteellinen neuvonanto: Khadija El Kharraz Alami, Nicole Geertruida
Tekstitys: Jennifer Piasecki
Kiertueteknikko: Pieter-Jan Buelens, Arthur De Vuyst, Ryoya Fudetani, Hadrien Jeangette
Graafinen suunnittelu: Nick Mattan
Kiitos: Mildred Caprino, Anne Goedhart, Rodney Frederik & Winti Formation “Krin Ati”, Daryll Geldrop, Ernie Wolf, Sandra Menzo, Shavelie Menzo, Madeleine Planeix-Crocker, Sarah Garnaud, Alice Bröker, Johanna Cool, Anne de Andrade, Victor Dumont, Keiko Yamaguchi, Haruna Tanaka, Sensei Taneda, Ima Tenko
Tuotanto: GRIP & Theater Utrecht (Dagmar Bokma, Anne Breure, Maartje de Groot, Teun de Loos, Philip den Uyl, Hanne Doms, Seline Gosling, Anneleen Hermans, Tom Hemmer, Leonie Jekel, Myrthe Ligtenberg, Thomas Lloyd, Rudi Meulemans, Lize Meynaerts, Klaartje Oerlemans, Jennifer Piasecki, Florien Smits, Sylvie Svanberg, Bregt van Deursen, Ad van Mierlo, Yoni Vermeire, Nele Verreyken Vincent Wijlhuizen)
Yhteistyössä: Dance On Ensemble / Bureau Ritter
Kansainvälinen jakelu: A propic – Line Rousseau, Marion Gauvent
Yhteistuotanto: Kunstenfestivaldesarts-festivaali, Carreau du Temple – Pariisin kaupungin kulttuurin ja urheilun toimikunta, Theater Rotterdam, Julidans Amsterdam -festivaali, PACT Zollverein, Montpellier Danse 2025 -festivaali, Centre Chorégraphique National d’Orléans – johtajana Maud Le Pladec, Tanzquartier Wien, DDD – Dias da Dança -festivaali, d’Automne à Paris -festivaali, One Dance -festivaali, Perpodium
Tukijat: Centre national de la danse Pantini, BRONKS, KWP Kunstenwerkplaats, l’Atelier de Paris – CDCN
Rahoittajat: Flanderin hallitus, Tax Shelter of the Belgian Federal Government & Cronos Invest, BNG Bank Theater -palkinto, Charlotte Köhler -palkinto, Culture Moves Europe – Euroopan Unionin ja Goethe Instituutin rahoittama projekti
Kuva: Bas de Brouwer
Vierailua tukevat: Flanderin hallitus, Suomen Benelux-instituutti
Vierailu yhteistyössä: Stoa


