Liikkeellä marraskuussa -nykytanssifestivaalin uudeksi taiteelliseksi johtajaksi on valittu Kerstin Schroth. Hän vastaa festivaalin ohjelmistosuunnittelusta vuosina 2020–2022.

Kerstin Schroth on Pariisissa ja Berliinissä asuva esittävän taiteen tuottaja ja kuraattori. Hän on yksi tanskalaiskoreografi Mette Ingvartsenin taiteellista työtä tukevan Great Investment -tuotantoyhtiön perustajista. Hän työskenteli tuotantoyhtiössä vuosina 2006–2019. Schroth kuratoi osana Tanz im August -festivaalia toiminutta sommer.bar-tapahtumaa vuosina 2006–2011.

Schroth on luennoinut esittävän taiteen tuotannosta, taloudesta, kuratoinnista ja viestinnästä useissa eurooppalaisissa korkeakouluissa kuten DOCH (Dans och circus högskola, Tukholman yliopisto), Universität der Künste/Sommerakademie (Berliini) ja Gießenin yliopisto.

Kerstinillä on vahvaa näyttöä strategiatyöstä sekä laajat kansainväliset verkostot. Hän on seurannut Liikkeellä marraskuussa -festivaalia pitkään ja on erittäin kiinnostunut paikallisesta nykytanssin ja esittävän taiteen kentästä. Uskomme, että hänen avullaan festivaali löytää uusia toimintamahdollisuuksia niin paikallisesti kuin kansainvälisesti. Elämme ajassa, joka korostaa yksilöllisyyttä, vaikka vastuu tulevaisuudesta on yhteinen. Kerstinin usko esittävän taiteen voimaan ja sen vaikutusmahdollisuuksiin on inspiroivaa!” toteavat rekrytointiprosessista vastanneen Tanssiareena ry:n hallituksen puheenjohtaja Liisa Pentti ja festivaalin vastaava tuottaja Isabel González.

”Uskon, että esittävien taiteiden yhteisössä on tarve avautua lisää. Meidän tulee pohtia ja keskustella kollektiivisesti, mitä taide ja kulttuuri kaikessa monimuotoisuudessaan, monimutkaisuudessaan ja rikkaudessaan edustavat. Meidän tulee ruokkia itseämme erilaisuudella, niukkuudella, tuntemattomalla ja ristiriitaisella sekä vastustaa kiusausta turvata olemassa olevia malleja ja järjestelmiä”, sanoo Kerstin Schroth.

Liikkeellä marraskuussa -festivaalin taiteellisen johtajan tehtävää haki 16 henkilöä ja 5 työparia sekä paikalliselta että kansainväliseltä kentältä. Vuoden 2019 festivaaliohjelmiston on suunnittelut Mikael Aaltonen, joka siirtyy syksyn aikana Tanssin talon ohjelmistosuunnittelusta vastaavaan tiimiin.