Mitä marraskuu kulttuurisesti Suomessa merkitsee? Marraskuu tunnetaan yleisesti, ei vain Suomessa, kuoleman kuukautena. Se on kuukausi, jolloin pohjoinen pallonpuolisko siirtyy talveen. Lehdet tippuvat, kasvit kuolevat, ihmiset siirtyvät sisätiloihin. Marraskuu tarkoittaa kuolemaa vanhalla kielellä. Niinpä festivaalin nimi voisi käännettynä olla: Liikkeellä kuoleman kanssa.

Marraskuun aikaan voimakkaat tuulet, rankkasateet, harmaat päivät vaihtelevat ensimmäisten pakkaspäivien, sinisen taivaan ja talviauringon kanssa. Aurinko, joka tuskin ylittää horisonttia. Ensilumi voi ilmestyä, Helsinkiä ympäröivä meri muuttaa ulkonäköään ja väriään päivittäin. Päivät lyhenevät, yöt pidentyvät. Ihmiset siirtyvät jaetuista tiloista omiin koteihinsa. Liikkeellä marraskuussa tuntuu olevan yksi viimeisistä sosiaalisista tapahtumista ja kokoontumisen mahdollisuuksista ennen talviverhon laskeutumista.

Lämpimästi tervetuloa Liikkeellä marraskuussa -festivaalille! Kesäkuisen tapahtumaviikon jälkeen, haluamme viettää hetken kanssanne syksyllä. Kutsumme teidät kokemaan teille valitut teokset. Kutsumme rentoihin keskusteluihin taiteilijoiden kanssa, sekä työpajoihin ja audiokävelyille.

Yhdentoista päivän ajan, taiteilijat kokoontuvat pääkaupunkiseudulle jakamaan unelmiaan, näkemyksiään ja analyysejaan meitä ympäröivästä maailmasta sekä ajasta ja yhteiskunnasta, jossa elämme.

Kaikki esitykset poikkeavat perinteisen näyttämöteoksen formaatista. Mukana on teoksia, joissa yleisö asettuu ympyrään tai jakautuu lavan molemmin puolin, teoksia postipaketin sekä installaation muodossa. Esityksiä, jotka kutsuvat sinut marraskuiselle uimarannalle, museoon sekä sairaalahuonetta tai hylättyä kauneushoitolaa muistuttavaan huoneeseen, jossa löydät itsesi läheltä esiintyjää.

Yhdessä teidän kanssanne, haluamme toivottaa tämän vuoden festivaalille tervetulleeksi seuraavat taiteilijat: Dominique Brun & François Chaignaud, Isabel Lewis, Michiel Vandevelde, Maria Saivosalmi & Vytautas Puidokas, Mikko Niemistö, Ofelia Jarl Ortega, Ingri Fiksdal, Boglarka Börcsök & Andreas Bolm, Stefan Kaegi& Judith Zagury & Nathalie Küttel, Chiara Bersani & Ilaria Lemmo, Bart Van den Eynde, Elsa Tölli & Veera Milja sekä Jared Gradinger.

Sukella vuoden 2021 Liikkeellä marraskuussa -ohjelmistoon ja valitse mieleisesi.

Marraskuisen festivaalin lisäksi, meillä on teille yllätys. Jatkamme levittäytymistä. Osana vuoden 2022 Jälkiä marraskuusta-kokonaisuutta, tulemme toukokuussa esittämään kaksi ulkoilmateosta taiteilijaduolta Angela Schubot ja Jared Gradinger. Toinen teoksista on suunnattu aikuisille ja toinen lapsille.

Odotamme innolla tapaamistanne marraskuussa.

Lämpimin terveisin,
Kerstin Schroth & Liikkeellä marraskuussa -tiimi

Kuva: Jaakko Pietiläinen