Maan vetovoima vaikuttaa jokaiseen liikkeeseen siten… siten että se johdattaa liikkeen kohti maata. Ja niin, myöskin kävellessä kun paino siirtyy jalalta toiselle, askelten välissä esiintyy pieni hetki, jolloin vetovoima vetää alaspäin, ja uudelleen alaspäin. Siinä hetkessä on mahdollisuus – mahdollisuus… liikkua… liikkua lukemattomaan määrään eri suuntia. Mutta hyvin lyhyessä äärettömyydessä, eikö totta? …

Filosofi Erin Manning kuvailee The Funambulist Podcast -jaksossa sanallisesti kokemuksiaan tangoharrastuksen parissa sekä tanssiparin kanssa liikkumisesta.

Hei rakkaat yleisö, ystävät ja kollegat,

Olen Pietari Kärki ja käytän taiteilijanimeä Pie Kär. Minua saa mieluusti kutsua molemmilla nimillä. Olen freelancer-taiteilija ja tällä hetkellä työskentelen Liikkeellä marraskuussa -festivaalilla keskittyen dialogissa festivaalin taiteellisen johtajan Kerstin Schrothin kanssa festivaalin sosiaaliseen ulottuvuuteen. Osana tämän vuoden laajentuvaa festivaalia Jälkiä marraskuussa / -sta kutsumme tehtävääni sosiaalisen koreografian dramaturgiaksi.

Minun ja Kerstinin välinen yhteistyö alkoi keskustelusta, jonka kävimme Stoan aulassa. Tuolloin olimme kaksi vuoden 2019 Liikkeellä marraskuussa -festivaalin yleisön jäsentä. Kerstin kuljeskeli yleisön joukossa jutellen ihmisille: “Hei olen Kerstin ja olen uusi täällä. Minusta tulee tämän festivaalin seuraava taiteellinen johtaja. Mikä on kokemuksesi tanssin kentästä? Miten koet festivaalin?” Minulta oli harvoin kysytty näitä asioita sen viiden vuoden aikana, jotka olin tuohon mennessä asunut Helsingissä. Kysymykset aiheuttivat selkeän muutoksen näkökulmassani festivaaliin ja paikalliseen taidekenttään. Tuntui, että saavuin. Näkökulmani festivaalikenttään muuttui ulkopuolisesta tarkkailijasta (tuolla, tuonne) kentän sisällä olevaan näkökulmaan (tässä, tästä). Kutsu jakaa oma näkökulma sai minut tuntemaan, että näkökulmani on tärkeä, että olen täällä ja että näkökulmastani voi syntyä myös tekijyyttä. Minun tapauksessani vaati tulokkaan läsnäolon, että minulle tuli tunne perille saapumisesta, vaati ulkopuolisen, joka ikään kuin kutsui minut sisään. Silloin minusta tuli paikallinen Helsingissä, joku, joka kokee itsellään olevan tarpeeksi näkemystä täällä toimimiseen. Minut kutsuttiin olemaan se, joka kutsuu.

Puhuimme siitä, miten ihmiset asettuvat aulatilaan, miten tilan arkkitehtuuri vaikuttaa meihin ja minkälaisia puhumattomia sääntöjä oletamme tilassa olevan. Kuka voi puhua kenelle? Kuka on tervetullut toivottamaan toisen tervetulleeksi? Puhuimme myös ajasta ja sotkuisuudesta. Keskustelu oli intoutuakseen! Joitain kuukausia myöhemmin Kerstin kutsui minut jatkamaan tuolloin alkanutta dialogia kohti konkreettisia tekoja ja siten liityin festivaalin tiimiin. Aloimme tehdä suunnitelmaa, jonka otsikoksi määrittelimme lauseen: Näkymättömät teot tukemassa sosiaalista ulottuvuutta.

Suunnitelmamme syntyivät auloista ja teatteritiloista nousseista kysymyksistä. Pohdimme, miten voisi leikillisesti vaikuttaa ajan kokemukseen sekä tilan käyttöön erilaisissa aulatiloissa. Miten saada aikaan leikki, jonka sekä nykytanssin yleisö että ohikulkijat voisivat kokea kutsuna osallistua?

Koko festivaalitiimimme puolesta kutsun sinut tervehtimään aulan poikki. Haluan kiinnittää huomiota näissä tiloissa vallitsevaan intersektionaalisuuteen, tilojen sosiaalisiin risteyskohtiin. Ihmisiin, jotka kulkevat päivittäin näiden tilojen halki: niihin jotka ovat menossa Stoan kirjastoon, niihin jotka lataavat puhelimiaan Caisassa, niihin jotka kulkevat harrastuksiinsa Kaapelitehtaalla, niihin jotka suunnistavat festivaaliohjelman mukaan. Kaikki he ovat liikkeellä marraskuussa ja heidän polkunsa risteävät. Entä jos festivaaliin liittyvä juhlan tunne tuleekin yhtä paljon näiden kohtaamisten kauneudesta kuin niistä kohtaamisista, jotka tapahtuvat teatteritilassa? Kutsun festivaaliyleisön tervehtimään ohikulkijoita ja miksei välillä kysymään: “Miten koet tämän paikan tässä hetkessä?”

Festivaali alkaa 5.11. Caisassa olohuoneen kaltaisessa asetelmassa. Voit kulkea ohi, tulla ja mennä tai pysähtyä hetkeksi. Caisa kehystää festivaalin läpi kulkevaa dialogia sekä kahta taideteosta.

Lopuksi haluaisin esitellä festivaalikuminauhan. Jokainen festivaalikävijä saa halutessaan itselleen pyöryläksi ommellun kuminauhan. Kuminauhan muodostaman pyörylän läpimitta on mitattu niin, että jos sen sisällä on kaksi ihmistä, heidän välilleen jää turvaetäisyys, kuitenkin niin että he ovat kehollisessa kontaktissa. Kontaktissa, josta voi muodostua leikillinen, mutta joka ottaa huomioon tämän ajan etäisyyteen ja läheisyyteen liittyvän kysymyksen. Jokaisen kuminauhan kanssa tulee mukana lyhyt käyttöohje, mutta vihjeitä sen käytöstä saattaa hyvinkin ilmestyä myös muualle.

Loput Näkymättömät teot tukemassa sosiaalista -osiosta pidän vielä salaisuutena, mutta niitä voi kohdata festivaalin aikana. Toivon sinulle juhlavaa, leikillistä, turvallista ja jatkuvasti kutsuvaa marraskuuta, missä ikinä liikutkin!

Lämmöllä ja virnistyksin,

Pie Kär

(hän, they/them)

Kuva: Näkymiä Mariangela Pluchinon ohjaamasta festivaalitrailerista