Nämä polut ovat äänikävelyjä.
Kuuntele missä ja milloin vain.
Kartasta näet missä polut on äänitetty.

Polkuja marraskuussa on kohtaaminen aulan halki. 

Liikkeellä marraskuussa -festivaali toteutetaan vuosittain erilaisissa tapahtumapaikoissa, kuten kulttuurikeskuksissa. Festivaali on vuoden aikana yksi monista vilahduksista näiden tilojen auloissa, käytävillä, teatterisaleissa, vessoissa ja roskiksissa. Nämä paikat toimivat risteyksinä useille eri kehoille, jotka käyttävät samoja tiloja eri tarkoituksiin. Festivaalikävijän näkökulmasta vaikuttaa siltä, että eri käyttäjät kohtaavat tilassa mutteivät ajassa. Usein esitykset alkavat illalla, kun kirjastot, ravintolat, museot, koulutus- ja nuorisokeskukset sulkeutuvat. Tänä vuonna Liikkeellä marraskuussa haluaa tervehtiä ihmisiä, joiden kanssa festivaali jakaa tilansa. Polkuja marraskuussa on sarja  äänikävelyjä. Jokainen ääniraita on paikkasidonnainen muotokuva tekijästään ja kutsu kävelylle hänen ääntään kuunnellen ja polkuaan seuraillen. Projekti koostuu kahdesta erillisestä prosessista: Polkuja marraskuussa -teoksen taiteellisesta työstä ja työpajoista. Työpajat järjestettiin yhteistyössä Stadin Ammatti- ja Aikuisopiston, sekä Sibelius-lukion kanssa. Pie Kärin ohjaamissa työpajoissa yhteistyötahojen opiskelijoille esiteltiin audiokävelyä taidemuotona ja yhdessä tutustuttiin paikkasidonnaiseen äänittämiseen. Näiden työpajojen kautta, kiinnostuneista opiskelijoista muodostettu ryhmä osallistui Polkuja marraskuussa -teoksen toteuttamiseen, Kärin konseptiehdotuksen pohjalta. Työryhmässä on mukana myös muusikko-äänisuunnittelija Nicolas ”Leissi” Rehn. Julkaistavien äänitiedostojen valinnasta ja editoinnista on päättänyt kullakin äänitteellä puhuva henkilö itse. Jokainen puhuja on käyttänyt itselleen mieluisinta kieltä. Kukin ääni edustaa ikäryhmäänsä, ihonväriään, sukupuoltaan, nautinnon tai uskomisen tapaansa, luokkataustaansa tai varallisuuttaan. Äänikävelyt ovat kaikille, jotka vierailevat kulttuurikeskuksissa ja Liikkeellä marraskuussa -festivaalin tapahtumapaikoilla. Polkuja marraskuussa tavoite on yhdistää ihmisiä, jotka käyttävät samoja tiloja eri tarkoituksiin. 

Pie Kär

Pie Kär (hän, they/them) on esiintyjä ja koreografi. Kärin koreografinen työskentely sijoittuu tanssitaiteen, paikkasidonnaisen esitystaiteen, äänitaiteen ja yhteisötaiteen alueille. Vuodesta 2020 alkaen hän on toiminut Liikkeellä marraskuussa -nykytanssifestivaalin sosiaalisen koreografian dramaturgina. Kär asuu Sipoossa ja työskentelee pääosin Helsingissä. Vapaa-ajallaan hän hääräilee kasvimaalla ja laulaa lujaa.