Liisa Pentti +Co järjestää Oodin Maijansalissa lauantaina 16.11.2024 klo 12-18 kaikille avoimen ja ilmaisen tanssi-ja musiikki-improvisaatiopäivän. Tapahtumassa pidetään työpajat musiikki- ja tanssi-improvisaatiosta ja nähdään esityksiä sekä nuorilta tekijöiltä että vanhoilta konkareilta tanssin ja musiikin saralta. Esiintyjäjoukko koostuu yhdestätoista kansainvälisesti työskentelevästä tanssijasta ja muusikosta.
Aikataulu:
Klo 12 musiikki-improvisaatiotyöpaja
Klo 13 tanssi-improvisaatiotyöpaja
Klo 14.30-18.00 esitykset
Järjestäjä: Liisa Pentti +Co yhteistyössä Liikkeellä marraskuussa -festivaalin kanssa, osana Focus on the Local Landscape – Paikallisjälkiä -ohjelmaa.
Liisa Pentti +Co on vuonna 2000 perustettu helsinkiläinen tanssiryhmä, jonka taiteellinen profiili sijoittuu tanssin, esitystaiteen ja nykyteatterin kansainväliseen kenttään. Liisa Pentti +Co:n työskentelyä leimaa kokeellisuus ja uusien ilmaisumuotojen etsiminen. Mielikuvitus, yhteisöllisyys sekä tietoisuus taiteen ja yhteiskunnallisten suhteiden välisestä vuoropuhelusta ovat tanssiryhmän taiteellisen sisällön ajavia voimia. Ryhmän työskentelyn ytimessä on koreografi Liisa Pentin omaääninen ajattelu. Hänen teostensa lähtökohdat ovat usein nimeämättömässä, yössä ja unissa – siinä mitä arki ei tavoita.
Tärkeä osa ryhmän toimintaa ovat opetus- ja kurssitoiminta, kesäresidenssit, erilaiset tanssitaiteen tapahtumat ja seminaarit sekä artikkelit. Liisa Pentti on vuodesta 2015 lähtien opettanut autismikirjon nuorten tanssiryhmiä, ja toteuttanut heidän kanssaan kaksi esitystä.
Paikka
Maijansali, Oodi, Töölönlahdenkatu 4, 00100 Helsinki
Ajankohta
16.11.2024 12.00-18.00Liput
Vapaa pääsy, varausta ei tarvita.
Tanssijat: Giorgio Convertito, Sybrig Dokter (NL/SE), Emma Kerttula, Jukka Kääriäinen, Troels Strange Lorenzen, Libero Mureddu, Corinne Mustonen, Nelia Naumanen, Liisa Pentti, Paul Pignon (UK/SE), Satu Rekola.
Tapahtuma on osa Liisa Pentti +Co:n jokavuotista Oodissa järjestettävää Nykytanssi tutuksi– sarjaa.
Kuva: Ismo Helen