Kenen taistelua käymme? Liikkeellä marraskuussa rahoitusleikkausten edessä

Viikko sitten saimme tietää, että Liikkeellä marraskuussa -festivaalin valtionavustusta leikattiin 10 % – kyllä, juuri tänä vuonna, festivaalivalmistelujen ollessa jo pitkällä. Samalla monivuotista avustustamme ei uusittu. Mitään selitystä ei annettu, keskustelua ei käyty, vaan päätös tuli yllättäen.

Jo ennestään haavoittuvassa asemassa olevalle organisaatiolle tämä luo aukon, jota emme voi sivuuttaa – ja entistä suuremman epävarmuuden tulevaisuudesta. Tämä on enemmän kuin takaisku: monivuotisen avustuksen uusimatta jättäminen horjuttaa perustuksia, joiden varassa voimme suunnitella, tehdä kansainvälistä yhteistyötä ja toteuttaa festivaalin joka vuosi. Kymmenen prosentin leikkaus tarkoittaa konkreettisesti sitä, että tämän vuoden ohjelmistossa on vähemmän kansainvälisiä teoksia. Ohjelmiston oli tarkoitus juhlia festivaalin 40-vuotisjuhlaa, mutta lahjan tai tunnustuksen sijaan saamme valtiolta rahoitusleikkauksen. Se tarkoittaa myös sitä, että joudumme tuottamaan pettymyksen taiteilijoille, joiden kanssa olemme jo sitoutuneet yhteistyöhön, sekä melkoista määrää ylimääräistä hallinnollista ja kuratointityötä.

Nämä leikkaukset paljastavat syvemmän rakenteellisen ongelman. Suomessa kulttuurialan kestävyyttä ja vakautta ei taata. Meidän odotetaan jatkuvasti toimivan spekulatiivisesti, vaikka kaikki tietävät, ettei syksyn kansainvälistä festivaalia voi kuratoida aloittamalla työ huhtikuussa. Keskustelut alkavat noin vuosi aikaisemmin. Kehittäminen vaatii aikaa, vakautta ja jatkuvuutta, ei äkillistä vetäytymistä.

Vuodesta 2020 lähtien Liikkeellä marraskuussa on kasvanut merkittävästi Koneen säätiön, Helsingin kaupungin ja valtion (aiemmin Taike, nykyisin Kuvi) tuella ja avoimessa vuoropuhelussa niiden kanssa. Tekemämme kehitystyö on saanut arvostusta ja tunnustusta, ja tarpeemme toiminnalliselle vakaudelle on ymmärretty. Vaikka kaupunki onkin jatkanut avointa vuoropuhelua ja ajantasaisia prosesseja – alustavat toiminta-avustuspäätökset tehdään jo joulukuussa seuraavaa vuotta varten, mikä antaa meille ainakin jonkin verran ennustettavuutta tulevan festivaalin suhteen – valtion aiemmin vilkas vuoropuhelu kanssamme on täysin vaiennut.

Liikkeellä marraskuussa ei ole yksityishanke.

Festivaali ei ole hauska tanssijuhla läheisille ystäville. Se on ammattimainen, kansainvälisesti verkostoitunut ja paikallisesti juurtunut nykytanssifestivaali, jonka monimuotoinen ja uskollinen yleisö odottaa innokkaasti ohjelman julkaisua ja lipunmyynnin käynnistymistä joka vuosi. Se on julkinen kulttuuripalvelu. Meillä on keskimäärin 3500 kävijää. Tarjoamme kulttuurikasvatusta, taidekokemuksia ja kohtaamispaikan helsinkiläisille, suomalaisille ja ulkomaalaisille. Luomme vuosittain työmahdollisuuksia noin 85 taiteilijalle ja taidealan ammattilaiselle, edistämme kansainvälistä vaihtoa ja vahvistamme Helsingin asemaa elinvoimaisena kulttuurikohteena.

Tätä ei voida toteuttaa muutamassa kuukaudessa. Se vaatii jatkuvaa kehitystyötä ja vuosien strategista ajattelua sekä luottamukseen ja vuoropuheluun perustuvan verkoston rakentamista kumppaniorganisaatioiden, kollegoiden, taiteilijoiden ja ryhmien kesken. Se edellyttää myös jatkuvaa yleisötyötä ja yleisön sitouttamista. Tämä on kuitenkin mahdollista vain, jos festivaalilla on resursseja kehittää toimintaansa pitkäjänteisesti. Kun tae rahoituksen jatkuvuudesta ja vakaudesta katoaa, joudumme aloittamaan joka vuosi alusta.

Suomen hallituksen kulttuuripoliittisessa selonteossa, jossa hahmotellaan pitkän aikavälin tavoitteet ja toimintasuunnitelma 2040-luvulle asti, mainitaan neljä tavoitetta:

  1. Kulttuuri on muutosvoima.
  2. Kulttuurin tekijät ja sisällöt ovat avainasemassa.
  3. Kulttuuri on jokaisenoikeus.
  4. Kansainvälinen vaikuttavuus syntyy kulttuurista.

Jos ymmärrämme tämän oikein ja otamme nämä neljä kohtaa kirjaimellisesti, valtio pitää kulttuuria ja taiteilijoiden työtä välttämättömänä yhteiskunnan kehitykselle ja edistykselle. Kulttuuria ei pidetä pelkästään viihteenä tai perinteenä, vaan yhteiskunnallisen vaikutuksen tekijänä. Taiteen tukeminen tuottaa uusia ideoita, vahvistaa yhteisöjä ja muokkaa julkista keskustelua. Myös saavutettavuutta ja osallisuutta korostetaan: jokaisella tulisi olla mahdollisuus kulttuuriin ja taiteeseen osallistumiseen, taustasta riippumatta. Ja lopuksi, valtion tavoitteena on jakaa Suomen kulttuuria kansainvälisesti ja tehdä siitä vaikuttavaa myös rajojemme ulkopuolella.

Tätä lukiessa on yhä vaikeampi ymmärtää niitä rahoitusleikkauksia, joita nyt kohtaamme, sekä sitä olemassaolon kriisiä ja epävakautta, jota monivuotisen tuen lakkauttaminen aiheuttaa. Valtion toiminta-avustuksella on merkittävä vaikutus Liikkeellä marraskuussa -festivaalin toimintaan ja kuratointikäytäntöihin. Pyrkimyksemme rakentaa ja ylläpitää kestäviä kohtaamisia taiteessa ja taiteen kautta – niin esittelemiemme taiteilijoiden, paikallisen esittävän taiteen kentän kuin yleisönkin kannalta – on jyrkässä ristiriidassa vakaan rahoituksen puuttumisen kanssa. Teemme arvopohjaista työtä, joka on muovannut sitä, miten festivaali koetaan ja otetaan vastaan Helsingin ja koko Euroopan nykytanssin ekosysteemissä. Nykyiset rahoitusleikkaukset ovat juuri päinvastaista kuin ne tavoitteet, jotka on määritetty hallituksen kulttuuristrategiassa.

Onko tämä vain meidän taistelumme? Miten valtio, joka tunnustaa taiteen ja kulttuurin merkityksen, voi jättää Liikkeellä marraskuussa -festivaalin kaltaisia toimijoita ilman riittävää tukea eikä huolehdi aktiivisesti sellaisen ekosysteemin vakaudesta, jossa kulttuuriorganisaatiot elävät rinnakkain, ruokkivat ja täydentävät toisiaan erilaisissa rooleissa, eri lähestymistavoilla ja vastuilla, ja jotka lopulta palvelevat monimuotoista nyky-yhteiskuntaa moninaisine tarpeineen ja mieltymyksineen?

Kenen taistelua me käymme?

Koska tämä ei ole ainoastaan meidän kamppailumme.

Se koskee jokaista Liikkeellä marraskuussa -festivaalin osallistujaa ja katsojaa.

Jokaista luovaa taiteilijaa.

Jokaista organisaatiota ja instituutiota, joka on osa Suomen ja Euroopan kulttuuriekosysteemiä ja välittää siitä.

Ja viime kädessä se koskee tätä kaupunkia ja tätä maata, jotka päättävät millaisen kulttuurisen tulevaisuuden ne haluavat.

 

Kerstin Schroth & Isabel González

 

Kuva/graafinen suunnittelu: Jaakko Pietiläinen

AVOIN HAKU Life Long Burning – Artistic Exchange Residency Montpellierissä, Ranskassa – haku päättyy 1.2.2026

Life Long Burning -EU-hankkeen puitteissa Liikkeellä marraskuussa Helsingissä ja Agora Cité Internationale de la Danse Montpellierissä tarjoavat residenssin yhdelle koreografian ja tanssin kentällä Suomessa toimivalle taiteilijalle tai pienelle työryhmälle (max. 3 henkilöä). Residenssi sopii parhaiten pienimuotoisille projekteille tai tutkimusjaksoksi. Hae residenssiä 1.2.2026 mennessä!

Mitä tarjoamme?

  • Kahden viikon residenssi 1–3 henkilölle
  • Huoneistomajoitus 1–3 henkilölle
  • Tuotantotuki 4000 € (sis. palkkiot, matkakustannukset ja päivärahat)
  • 3 teknistä vuoroa (12 tuntia teknistä työtä tai tukea, riippuen tarpeesta)

Agora Cité Internationale de la Danse tarjoaa työskentelytilan residenssijaksolle 1.–16.10.2026. Mahdollisuus työskentelyn jakamiseen residenssin päätteeksi.

Miten hakea?

Lähetä biosi ja lyhyt motivaatiokirje (max. 1 A4), jossa kerrot, mitä haluat residenssissä työstää ja mitä odotat residenssiltä. Kerro myös, kuinka residenssissä työskentely edistäisi projektia. Kirjoitathan hakemuksesi englanniksi.
Lähetä hakemuksesi sähköpostilla: 

Hakijan tulee osallistua koko residenssijaksolle.

Keitä olemme

Liikkeellä marraskuussa on Helsingissä vuosittain järjestettävä nykytanssifestivaali. Festivaali kutsuu kokoontumaan yhteen ja kokemaan taiteellisia teoksia sekä paikalliselta taidekentältä että ulkomailta. Festivaali esittelee taiteilijoiden kriittistä ajattelua, visioita, kokemuksia, unelmia, avaten pieniä ikkunoita maailmaan, jossa elämme. www.liikkeellamarraskuussa.fi

Agora Cité Internationale de la Danse on ainoa koreografiakeskus uudella Oksitanian alueella – Ranskassa on 19 koreografiakeskusta. Ne toimivat laaja-alaisen taiteellisen liikkeen ja kulttuuripoliittisen suunnittelun risteyksessä, Ranskan hallituksen ja paikallisten viranomaisten välillä.
Syksystä 2025 lähtien CCN Occitanie ja Festival Montpellier Danse ovat muodostaneet yhdessä Agora – Cité Internationale de la Dansen.

Odotamme innolla hakemuksianne ja toivotamme hyvää loppuvuotta!

Liikkeellä marraskuussa -tiiminne

Kuva © Agora – Denise Oliver

Ravel Liikkellä marraskuussa -festivaalilla 2025

Ravel-verkkojulkaisu oli mukana tämän vuoden Liikkeellä marraskuussa -festivaalilla. Yhteistyössä kolme taiteilijaa kutsuttiin kirjoittamaan suhteessa yhteen tai useampaan teokseen, tai jäljittämään festivaalilla syntyneiden yhteyksien jälkiä. Näin syntyi neljä kaunista tekstiä: Chen Amor Nadlerin pohdintoja festivaalikokemuksesta, Kaarne Fredrikssonin kirjoittama arvio Cherish Menzon teoksesta FRANK ja Ella Skoikan arviot Adam Kinnerin & Christopher Willesin MANUAL -teoksesta sekä Heli Keskikallion Ordinary Matters -teoksesta.
Löydät arviot täältä.

Ravel on taiteilija Amalia Kasakoven aloittama koreografisten arvioiden verkkojulkaisu.

Ravel on saanut alkunsa toiveesta kokoontua teoksista kirjoittamisen äärelle tanssin ja koreografian kentällä, tapana kulkea teosten ja niiden tekijöiden matkassa. Projekti tarkastelee kritiikin kirjoittamiseen juuttuneita arvioinnin ja arvottamisen traditioita. Samalla projekti ymmärtää arvion kirjoittamisen taiteellisena – tai koreografisena – formaattina itsessään. Ravel jäljittää, seuraa ja tulee lähelle tanssin rinnalla tapahtuvia kielellistämisen prosesseja. Se syventyy miettimään, mitä tanssin rinnalla kirjoittamisen ele voi sisältää tai tuoda näkyväksi, ja kuinka kirjoittaminen voi venyttää ajattelua, jonka teos on jo aloittanut.

Sana ”ravel” on kontronyymi, eli se pitää aina sisällään kaksi vastakkaista merkitystä: kutoa yhteen tai purkaa, sotkea tai avautua, purkautua, kietoutua, selvittää, hämmentää, monimutkaistaa, kasaantua ja solmiutua. Tämän voi ymmärtää Ravelin lähtökohtana: alusta, joka kulkee teoksen matkassa, seuraa sitä, läpiajattelee ja on mukana teoksessa ja/tai sen prosessissa. Julkaisu on ylistys sille, miten olemme koreografisen työn rinnalla ja sen kanssa.

Koreografiset arviot, tai arviot koreografiasta, voivat olla muodoltaan kirjeitä, runoja, reseptejä, fanifiktioita, novelleja, scoreja, fantasiaa, satuja, alaviitteitä, epilogeja, esseitä, maljapuheita, karttoja, äänimuistioita ja kaikkea muuta!

Tällä erää Ravel kutsuu kolme tanssin ja koreografian alalla toimivaa henkilöä kirjoittamaan vastauksena tiettyyn teokseen ja/tai sen prosesseihin. Tavoitteena on, että kuratoriaalinen prosessi ottaa monenlaisia muotoja, ottaa mukaan toisia, herättää kysymyksiä, aaltoilee ja asettuu jatkuvasti yhdessä ajattelemisen prosesseihin. Projektin toiveena on kytkeytyä ja tehdä yhteistyötä monien esityspaikkojen, festivaalien ja tapahtumien kanssa!

Ravelin on aloittanut Amalia Kasakove, Helsingissä toimiva taiteilija, joka työskentelee koreografian, tekstuaalisten praktiikoiden ja kuratoriaalisten projektien välimaastossa.

Ravel kotisivu

Kiitos jaetusta ajasta!

Yhdentoista päivän festivaali on hurja matka – niin monen ihmisen yhteen kokoontuminen näinä aikoina – yhteisten tilojen luominen esittävän taiteen äärelle tuntuu todella erityiseltä, välttämättömältä, tärkeältä – niin kuin suuri kulho keittoa, johon lisätään monia aineksia, jotta koko festivaali voidaan toteuttaa.

Kiitos jaetusta ajasta. Kiitos vaikuttavasta läsnäolostanne tämän vuoden Liikkeellä marraskuussa -festivaalilla. Kiitos arvokkaasta palautteestanne, innostanne, naurustanne ja kaikista eläväisistä keskusteluista.

Oli ilo nähdä täysiä teattereita – teitä oli niin monia, nauttimassa esityksistä, työpajoista, Soup Talkeista ja keitosta esitysten jälkeen – tuttuja kasvoja, kollegoita, ystäviä sekä uusia festivaalivieraita läheltä ja kaukaa.

Tämän vuoden ohjelmistossa näimme jälleen sekä ulkomailla että Helsingissä toimivien taiteilijoiden teoksia. Lämmin ja suuri kiitos festivaalilla esiintyneille taiteilijoille ja heidän valloittaville työryhmilleen. Nimittäin: Michael Turinsky, Antonia Atarah, Julia Giertz & Marie Topp, Liisa Pentti +Co, Mean Time Between Failures: Dash Che & Suvi Tuominen & Oula Rytkönen, Sanna Kekäläinen & Kari Hukkila & Heli Keskikallio, Cherish Menzo, Lucía García Pullés, Adam Kinner & Christopher Willes, Rébecca Chaillon & Sandra Calderan, Elina Pirinen & Tom Rejström & Jenni Elina von Bagh, Alina Sakko & Todellisuuden tutkimuskeskus, Ewa Dziarnowska, Emmi Max Pennanen & Sonjis Laine, Soa Ratsifandrihana, Karolina Kucia, Anna Kozonina, Bianca Hisse & Laura Cemin. Lämmin kiitos Soup Talkien moderoijille sekä Soup Talk Panelin osallistujille keskusteluista: Riina Hannuksela, Ghyslaine Gau, Patricia Scalco, Janne Saarakkala, Vishnu Vardhani Rajan, Elias Girod, Tangmo Ladapha Sophonkunkit & Olga Spyropoulou, Lin Martikainen & Lätsä (Lauri Antti Mattila) ja Esete Sutinen, Simo Kellokumpu, Benjamin Pholig, Eeva Muilu, Laura Linna,Maia Means, Martyna Grinevskė, Miklós Ambrózy, Torunn Helene Ronstad.

Samoin lämmin ja suuri kiitos kumppaneillemme yhteistyöstä ja yhdessä ajattelusta, sekä rahoittajillemme tärkeästä tuesta!

Kaikki muistot ja kohtaamiset rikastuttavat meitä ja toivomme, että ne kannattelevat myös teitä tulevan talven läpi!

Lämpimin terveisin,
Kerstin Schroth & Liikkeellä marraskuussa -tiimi

Arvostamme suuresti, että käyt vastaamassa palautekyselyymme. Vastaaminen on helppoa ja nopeaa ja vie vain muutaman minuutin. Vastanneiden kesken arvomme Anne Naukkarisen kirjan A Book of Dances ja muita ylätyksiä!

Pääset kyselyyn tästä.

P.S. Tuntuuko Liikkeellä marraskuussa -festivaalin päättyminen vaikealta? Täältä voit lukea kaikkien kutsuttujen taiteilijoiden haastattelut (englanniksi) ja nauttia festivaalin jälkitunnelmista!

Michael TurinskyWork Body

Antonia Atarah: Don’t thank fort the food

Julia Giertz & Marie Topp: Maze

Liisa Pentti +Co: Mabel Revival

Mean Time Between Failures: DOWN BEAT

Sanna Kekäläinen, Kari Hukkila & Heli Keskikallio (vierailija): Muurahaiskeskusteluja-ilta

Cherish Menzo: FRANK

Lucía García Pullés: Mother Tongue

Adam Kinner & Christopher Willes: MANUAL

Rébecca Chaillon & Sandra Calderan: La Gouineraie

Elina Pirinen, Tom Rejström & Jenni-Elina von Bagh: Quattro Stagioni

Alina Sakko: Excercise on empathy [a score for performing a human]

Ewa Dziarnowska: This resting, patience

Emmi Max Pennanen & Sonjis Laine: Luonnos-illat

Soa Ratsifandrihana: Fampitaha, fampita, fampitàna

Karolina Kucia: We’s and Us’s

Anna Kozonina: Audience Club

Bianca Hisse & Laura Cemin: Their Eyes Will Sear Holes In The Night Sky

 

Kuva © Kerstin Schroth // Michael Turinskyn teoksesta Work Body

Liiku kanssamme festivaalin viimeiseen viikonloppuun

Rakas festivaaliyleisö,

liikumme festivaalin viimeiseen viikonloppuun, ja olemme todella innoissamme siitä, mitä se vielä pitää sisäällään! Tapahtumantäyteiset lauantai ja sunnuntai ovat edessämme, täynnä kauniita teoksia, jotka eivät vain ota haltuunsa monia tiloja, vaan myös ehdottavat useita, monimuotoisia yhteen tulemisen tiloja. Lisäksi mukaan kuuluvat tietysti myös festivaalin viimeiset Soup Talkit.

Tässä pieni katsaus tulevaan viikonloppuun:

Lauantai 15.11.

Adam Kinner & Christopher WillesMANUAL
10:00-16:00 Stoa, Itäkeskuksen kirjasto

Soup Talk, Ewa Dziarnowska
12:00 Goethe-Institut Finnland

Elina Pirinen, Tom Rejström & Jenni-Elina von Bagh: Quattro Stagioni
14:00 Brage

Ewa DziarnowskaThis resting, patience
16.00 Stoa

Alina SakkoExercise on empathy [a score for performing a human]
19:00 Stoa

Soa RatsifandrihanaFampitaha, fampita, fampitàna
20:00 Stoa

Sunnuntai 16.11.

Karolina KuciaWe’s and Us’s
10:00 & 14:00 Kiasma Theatre

Soup TalkSoa Ratsifandrihana
11:00 Eskus

Soup Talk: Focus on the Local Landscape – Paikallisjälkiä
13:00 Eskus

Soa RatsifandrihanaFampitaha, fampita, fampitàna
17:00 Stoa

Elina Pirinen, Tom Rejström & Jenni-Elina von Bagh: Quattro Stagioni
19:30 Brage

Muistutamme lämmöllä, että täyteen varattuihin esityksiin voi tulla tiedustelemaan peruutuspaikkoja ovelta – poikkeuksena MANUAL, johon kaikki yksittäiset paikat ovat jo loppuunvarattuja.

Odotamme innolla näkemistäsi viikonloppuna!

Lämpimin terveisin,
Liikkeellä marraskuussa -festivaalitiiminne

Kuva © Harilay Rabenjamina

Koe MANUAL – ainutlaatuinen ja intiimi teos kirjaston sydämessä

MANUAL on kanadalaistaiteilijoiden Adam Kinnerin ja Christopher Willesin yhdelle katsojalle kerrallaan esitettävä teos, joka muuttaa Itäkeskuksen kirjaston aistilliseksi kohtaamistilaksi ja tarkentuneen havainnon ympäristöksi. Kirjaston arkeen sulautuva teos tarkastelee kuuntelemisen ja toisen kanssa lukemisen intiimiyttä julkisessa tilassa.

MANUAL esitetään Itäkeskuksen kirjastossa osana Liikkeellä marraskuussa -festivaalia 12.-15.11.2025.

Varaa paikkasi nyt ja tule kokemaan tämä ainutkertainen teos.

Liput 10 €

Lue enemmän teoksestä täällä, ja lue Adam Kinnerin & Christopher Willesin ja Kerstin Schrothin välinen keskustelu täällä.

Huom. Yhden esityskokemuksen kesto on n. 45 minuuttia. Saat lisätietoja varattuasi lipun.

Lämpimin terveisin,
Liikkeellä marraskuussa -festivaalitiiminne

Kuva © Manuel Vason

Keskustelu Anna Kozoninan ja Kerstin Schrothin välillä teoksesta Audience Club

Tämä keskustelu käytiin alkusyksyn 2025 aikana Anna Kozoninan ja Kerstin Schrothin välillä. Lue keskustelu englanniksi alta.

Lue haastattelu täältä

Kuva: Vera Kavaleuskaya

Keskustelu Karolina Kucian ja Kerstin Schrothin välillä teoksesta We’s and Us’s

Tämä keskustelu käytiin alkusyksyn 2025 aikana Karolina Kucian ja Kerstin Schrothin välillä. Lue keskustelu englanniksi alta.

Lue haastattelu täältä

Keskustelu Soa Ratsifandrihanan ja Kerstin Schrothin välillä teoksesta Fampitaha, fampita, fampitàna

Tämä keskustelu käytiin alkusyksyn 2025 aikana Soa Ratsifandrihanan ja Kerstin Schrothin välillä. Lue keskustelu englanniksi alta.

Lue haastattelu täältä

Kuva: Harilay Rabenjamina