Tekijä: Isabel González

Teoksellaan Solos and Duets tanssija-koreografi Meg Stuart kirjoittaa uuden sivun tarinaansa Damaged Goods -ryhmänsä kanssa. Illan ohjelma koostuu valikoimasta sooloja ja duettoja* sekä kohtauksista kokoillan teoksista**, muodostaen täysin uuden esityksen. Illan aikana esiintyvät tanssijat ja muusikot ovat olleet osa Damaged Goods -ryhmää useiden vuosien ajan ja Solos and Duets tarjoaakin hienon näköalan ryhmän elävään, alati kasvavaan ja muuntuvaan tuotantoon. Meg Stuart perusti Damaged Goods -ryhmän Brysselissä vuonna 1994. Yhdessä he ovat luoneet yli kolmenkymmentä teosta, jotka käsittävät esityksiä sooloista aina suurimuotoisiin koreografioihin ja improvisaatioprojekteista paikkasidonnaisiin installaatioihin.

* Signs of Affection, Inflamável
** No One is Watching, Built to Last, UNTIL OUR HEARTS STOP 

Meg Stuart

Meg Stuart syntyi New Orleansissa, Yhdysvalloissa. Hän opiskeli tanssia New Yorkin yliopistossa ja jatkoi opintojaan Movement Research -keskuksessa, jossa hän perehtyi release-tekniikoihin ja toimi aktiivisesti New Yorkin tanssikentällä. Stuart liikkuu työssään eri taiteenalojen rajapinnoilla, tanssista teatteriin ja kuvataiteeseen, jatkuvassa vuoropuhelussa eri alojen taiteilijoiden kanssa. Fiktion ja vaihtuvien kerronnan tasojen kautta hän tutkii tanssia parantavana voimana sekä mahdollisuutena muovata yhteiskuntarakennetta. Improvisaatio on tärkeä osa hänen taiteellista ja pedagogista praktiikkaansa. Meg Stuartin ja Damaged Goods -ryhmän teokset ovat kiertäneet paljon kansainvälisiä tanssi- ja teatteritapahtumia. Niitä on esitetty esimerkiksi osana Documenta X -taidenäyttelyä Kasselissa (1997), Manifesta7-biennalea Bolzanossa (2008) sekä PERFORMA09 -festivaalia New Yorkissa. Stuart on saanut lukuisia palkintoja teoksistaan sekä työstään, esimerkiksi Venetsian biennaalin Kultainen leijona -palkinnon vuonna 2018 elämäntyöstään tanssin parissa. Nykyään Stuart elää ja työskentelee Brysselissä sekä Berliinissä. Meg Stuartin teos VIOLET esitettiin vuoden 2013 Liikkeellä marraskuussa –festivaalin ohjelmistossa.

Teoksessa Time has fallen asleep in the afternoon sunshine ryhmä esiintyjiä opettelee ulkoa valitsemansa kirjan. Yhdessä he muodostavat elävien kirjojen kirjastokokoelman. Kirjat kuluttavat aikaansa, kävelevät, juttelevat yhdessä, lukevat pokkareita, valmiina vierailijan lähestymiseen. Vierailijat valitsevat kirjan, jonka haluaisivat lukea, ja kirja vie lukijansa sopivaan paikkaan tai kävelylle, samalla lukien kirjan sisältöä – sekä mahdollisesti tulkintojaan siitä.

Idea elävien kirjojen kirjastolle on peräisin Ray Bradburyn romaanista Fahrenheit 451. Romaani sijoittuu tulevaisuuden yhteiskuntaan, jossa kirjat ovat kiellettyjä ja pidetty vaarallisina, ja jossa onnellisuus tulee saavuttaa ilman tietoa ja yksilöllisiä ajatuksia. Numero 451 on viittaus lämpötilaan, jossa kirjapaperi syttyy palamaan. Romaanissa salainen yhteisö opettelee kirjoja ulkoa säilyttääkseen ne tulevaisuuteen.

Kirjat kirjoitetaan muistaakseen ja luetaan unohtaakseen. Kirjan ulkoa opettelu on tapa kirjoittaa kyseinen kirja uudelleen. Ulkoa opettelemisen prosessissa lukija asettuu hetkeksi kirjailijan asemaan tai oikeastaan tulee itse kirjaksi. Kirjan ulkoa opettelu on jatkuva muistamisen ja unohtamisen prosessi. Sillä ei pyritä mihinkään lopulliseen.

Tämä Mette Edvardsenin projekti ei tavoittele mitään materiaalista. Vuodesta 2010 lähtien sitä on esitetty yli viidessäkymmenessä kirjakaupassa ja kirjastossa eri kaupungeissa, ja erikielisten elävien kirjojen määrä on jatkuvasti kasvanut. Helsingissä teos esitetään Helsingin Taidehallissa näyttelyn keskellä. Vierailijat voivat valita kahden suomenkielisen, kahden ruotsinkielisen sekä kahden englanninkielisen kirjan väliltä.

Mette Edvardsen

Mette Edvardsenin työ koreografina ja esiintyjänä asettuu esittävien taiteiden kentälle. Vaikka osa hänen töistään tutkii muita taiteen muotoja kuten videotaidetta ja kirjallisuutta, hänen kiinnostuksensa on aina niiden suhteessa esittäviin taiteisiin praktiikkana ja tilanteena. Vuodesta 1996 Edvardsenin kotipaikka on ollut Bryssel, jossa hän aloitti työskentelyn tanssijana ja esiintyjänä koreografeille Hans Van den Broeck sekä Christine De Smedt. Omia tuotantoja hän on tehnyt vuodesta 2002. Edvardsen esittää töitään kansainvälisesti ja jatkaa projektien kehittämistä muiden taiteilijoiden kanssa sekä yhteistöinä että esiintyjän roolissa.

Minkälaista on tanssin, paikan ja kuvan ekologinen poetiikka? Nimeämätön luonto on koreografi Veli Lehtovaaran, kuvataiteilija Eija-Liisa Ahtilan, äänisuunnittelija Jani Hietasen ja kansainvälisen työryhmän toteuttama uusi esitys. Teos on muodoltaan triptyykki, jonka kolme osaa purkautuvat eri tavoin näyttämölle.

Ensimmäinen osa tanssittaa esiin energian ja uupumuksen aaveet tyhjässä öljysäiliössä. Vartalot laskostuvat ja särisevät, teräsrakenne kehrää, öljy-ajan virvatulet hiipuvat.

Toisessa osassa liikumme peltotiellä ja tähtienvälisessä avaruudessa. Näyttämö on yhtä aikaa sisäinen ja äärettömiin ulottuva tyhjiö, sekä alus että avaruus, jota hallinnoi keino-intuition ääni. Tanssi horjuu ja kutoo, muistaa ja kutsuu, maata ja sen olioita.

Kolmas osa asettaa ikimetsän ja ostoskeskuksen rinnakkain. Rakennettu teknologinen ympäristö notkahtaa aarniometsän levolliseen syvyyteen. Tanssivien vartaloiden monimuotoisuus ja -mielisyys kartoittaa syntyvän rajavyöhykkeen luontoja ja väkeä.

Sinun päätettävissä on, koetko kaikki kolme osaa vai vain yhden. Toinen osa on koreografinen installaatio, jossa 45 minuutin mittainen osa alkaa aina alusta tasatunnein: 6.11. 15 h/16 h/17 h ja 7.11. 18 h/19 h/20 h. Voit saapua ja poistua milloin haluat.

Teos on osa Lehtovaaran taiteellista väitöstutkimusta Teatterikorkeakoulussa.

Veli Lehtovaara

Veli Lehtovaara on kansainvälisellä tanssin ja kokeellisen teatterin kentällä työskentelevä koreografi ja esiintyjä. Hän asui ja työskenteli Brysselissä vuosina 2010–2018 valmistuttuaan P.A.R.T.S.:ilta ja Teatterikorkeakoulusta. Lehtovaaran teoksia on esitetty keskeisillä näyttämöillä ja festivaaleilla Euroopassa sekä Etelä- ja Pohjois-Amerikassa. Viimeiset viisi vuotta hänen työnsä on keskittynyt koreografian, ekologisen ajattelun ja ruumiin moninaisuuden rajapintoihin. Lehtovaara toimii vierailevana opettajana, mentorina ja asiantuntijatehtävissä, sekä tekee taiteellista väitöskirjatutkimusta Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa.

Eija-Liisa Ahtila

Taiteilija ja ohjaaja Eija-Liisa Ahtilan kokeelliset teokset tarkastelevat arjessa sekä sen representaatioissa ja kerronnassa piileviä sukupuolittuneita, kolonialistisia ja ihmiskeskeisiä rakenteita. Viimeisen vuosikymmenen aikana hän on keskittynyt tutkimaan mitä voisi olla ekologinen draama, joka sisältäisi myös muiden kuin ihmisten näkökulmia: Miten tuoda jokin toinen eläin, tai vaikkapa puu tai tuuli, elokuvallisen kerronnan keskiöön? Teokset kuten Horisontaali tai Tutkimuksia draaman ekologiasta laajentavat kerrontaa ja kuvaa kohti elonkirjon monimuotoisia ajallisia rytmejä ja tilallisia mittakaavoja. Ahtila työstää parhaillaan kysymyksiä siitä, miten kuvata ja hahmottaa todellisuutta ekologisen kriisin aikakaudella. Minkälaisia kuvakulmien ja näköalojen nyrjäytyksiä tarvitaan, jotta ne vastaisivat murroksessa olevia maailmankuvia ja yhteiselon moninaisia muotoja?

Jani Hietanen

Jani Hietanen on äänisuunnittelija, muusikko ja mediataiteilija, jonka toimintakenttä ulottuu ääni- ja esitystaiteen eri alueille; tanssiin, installaatioihin, elokuvaan, radioon, laajennetun ja virtuaalitodellisuuden sisältöihin sekä auditiivisen ja visuaalisen median rajapintoihin. Hänen kiinnostuksensa ja taitonsa koskien immersiivisiä strategioita, äänen ohjelmointia, itsestään luovia järjestelmiä sekä vuorovaikutusta äänen ja muun median kanssa ovat arvokkaita tämän teoksen muotoutumisessa.

Intiimissä konserttiympäristössä koreografi ja tanssija Meg Stuart kohtaa jazzmuusikko Doug Weissin. Yhdessä he lähtevät tuntemattomalle matkalle liikkeeseen ja ääneen. All the Way Around ottaa balladin, kaipauksen ja uhman laulun, ja pilkkoo sen pieniin mutta merkityksellisiin eleisiin. Jäljittäen ja avaten muistojen spiraaleja, All the way around avaa oven kollektiivisen kokemuksen henkilökohtaiseen lähtöpisteeseen – sukeltaen syvälle siihen mitä oli, aaltoillen melkein muistetun ja tuntemattoman välillä.

All the way around on Meg Stuartin ja Doug Weissin luoma konsepti, jota on esitetty eri konteksteissa ja ympäristöissä ympäri maailmaa, yhdessä vierailevien esiintyjien kanssa tai intiiminä duettona.

Meg Stuart

Meg Stuart syntyi New Orleansissa, Yhdysvalloissa. Hän opiskeli tanssia New Yorkin yliopistossa ja jatkoi opintojaan Movement Research -keskuksessa, jossa hän perehtyi release-tekniikoihin ja toimi aktiivisesti New Yorkin tanssikentällä. Stuart liikkuu työssään eri taiteenalojen rajapinnoilla, tanssista teatteriin ja kuvataiteeseen, jatkuvassa vuoropuhelussa eri alojen taiteilijoiden kanssa. Fiktion ja vaihtuvien kerronnan tasojen kautta hän tutkii tanssia parantavana voimana sekä mahdollisuutena muovata yhteiskuntarakennetta. Improvisaatio on tärkeä osa hänen taiteellista ja pedagogista praktiikkaansa. Meg Stuartin ja Damaged Goods -ryhmän teokset ovat kiertäneet paljon kansainvälisiä tanssi- ja teatteritapahtumia. Niitä on esitetty esimerkiksi osana Documenta X -taidenäyttelyä Kasselissa (1997), Manifesta7-biennalea Bolzanossa (2008) sekä PERFORMA09 -festivaalia New Yorkissa. Stuart on saanut lukuisia palkintoja teoksistaan sekä työstään, esimerkiksi Venetsian biennaalin Kultainen leijona -palkinnon vuonna 2018 elämäntyöstään tanssin parissa. Nykyään Stuart elää ja työskentelee Brysselissä sekä Berliinissä. Meg Stuartin teos VIOLET esitettiin vuoden 2013 Liikkeellä marraskuussa -festivaalin ohjelmistossa.

Doug Weiss

Doug Weiss on Berliinissä ja New Yorkissa asuva 30-vuotta uraa tehnyt akustinen basisti. Vuodesta 1996 hän on toiminut Al Foster kvartetin basistina sekä musiikillisena johtajana. Weiss on mukana kahdessa Brian Bladen bändissä Lifecycles sekä Fellowship, Peter Bernsteinin -kvartetissa sekä Seamus Blake -kokoonpanossa. Hänen bändissään The Berlin Quartet, Weiss toimii säveltäjänä, sovittajana sekä bändin johtajana. Parhaillaan Weiss opettaa kouluissa New School University sekä SUNY Purchase College.

Filippiiniläisillä eroottisilla klubeilla ja baareilla on oma tanssilajinsa, erityislaatuinen ilmiö: machotanssijat, jotka esiintyvät niin miehille kuin naisille. Tämä taloudellisesti motivoitunut viettelytanssi perustuu erityiseen liikekieleen ja vahvaan fyysisyyteen. Teoksessa Macho Dancer filippiiniläinen tanssija-koreografi Eisa Jocson asettaa itsensä machotanssijan rooliin ja ehdottaa versiota, joka rikkoo sukupuolirooleja ja haastaa näkemyksiämme seksuaalisuudesta. Yksin lavalla Jocson kehollistaa tälle tanssille tyypillistä jännitteistä liikekieltä 1980 ja 1990-lukujen nostalgisen musiikin tahtiin. Ensi-iltansa vuonna 2013 saanut Macho Dancer on osa kolmiosaista teosten sarjaa, joka tutkii tanssivan kehon erotisointia sekä sen sosioekonomisia ulottuvuuksia. Teossarjan puitteissa Jocson on tutkinut myös tankotanssia (Death of the Pole Dancer, 2011) sekä filippiinilästen klubi-isäntien työtä Japanissa (Host, 2015). Jocson vieraili edellisen kerran Liikkeellä marraskuussa -festivaalilla vuonna 2018 teoksella Princess, joka käsitteli tunnetyön kehollistumista sekä rodullisten ja sukupuoli-identiteettien rakentumista.

Eisa Jocson

Eisa Jocson on filippiiniläinen nykytanssija ja koreografi. Jocsonin tausta on klassisessa baletissa sekä kuvataiteessa ja hänen työnsä keskittyvät tutkimaan kehon liikekielten sosioekonomisten olosuhteiden rajapintoja. Jocsonin työt tuovat esille filippiiniläisen näkökulman kautta kehopolitiikkaa palvelu- sekä viihdealoilla. Hän on kiertänyt useita merkittäviä nykytanssifestivaaleja soolotöillään ja ja teossarjallaan Happyland, jossa hän tarkastelee onnellisuuden performanssia ja fantasiatuotantoa osana globaalia viihdeteollisuutta. Macho Dancerille on myönnetty arvostettu Zürcher Theater Spektakel ZKB-palkinto vuonna 2013.

Henkilökohtaiset kokemukset, ikiaikaiset myytit ja nykypäivän narratiivit yhdistyvät Sheena McGrandlesin käsittelyssä autofiktiiviseksi musikaaliksi, jossa aiheina ovat mahdolliset tulevaisuudet ja lisääntymisen rooli niissä. Yhdessä berliiniläisten taiteilijoiden kanssa toteutettu DAWN tutkii erilaisia näkemyksiä vanhemmuudesta sekä sitä voimaa, joka lapsella on toivon symbolina. Mistä kumpuaa inhimillinen tarve perheenmuodostukseen? Kenellä on oikeus ja mahdollisuus lisääntymiseen? Millaisia toiveita heijastamme lapseen, joka osana uutta sukupolvea voisi pysyvästi mullistaa tämän perinteisten perherakenteiden ja roolijakojen yhteiskunnan?

Neljä hedelmällisyyden kynnyksellä olevaa kehoa aloittavat keskustelun ’Dawnin’ kanssa – jumalatar ruusuisine sormineen, joka avaa taivaan portit Auringon jumalan nousulle. Auringonlaskussa tämä jumalatar kuolee, vain syntyäkseen uudelleen seuraavana aamuna. Yhdessä pienen lapsettomista koostuvan kuoron kanssa he luovat kokeellisen esityksen, jossa musiikki, performanssi ja spoken word sulautuvat kerrokselliseksi ja humoristiseksi kokonaisuudeksi. Sheena McGrandlesin Figured esitettiin Liikkeellä marraskuussa Jälkiä marraskuusta ohjelmistossa kesäkuussa 2021.

Sheena McGrandles

Sheena McGrandles on Berliinissä asuva tanssija ja koreografi. Hän käsittelee teoksissaan epäloogisia läheisyyksiä ja radikaaleja ajallisuuksia, keinoina liikkeen yksityiskohtaiseen tutkimiseen ja liioittelemiseen. Hänen teoksensa luovat hypertodellisia, monikerrollisia ja humoristisia liikkuvia maisemia. Sheena McGrandlesin teoksia on nähty mm. Lontoossa (The Place), Amsterdamissa (something raw), Berliinissä (Sophiensaele), Mexico Cityssä (Museo Universitario Del Chopo) ja Los Angelesissa (PSSST). Hän on opiskellut Lontoon Laban Centressä ja HZT/UdK Berlinissä. Oman taiteellisen työnsä lisäksi Sheena toimii uusien poikkitaiteellisten aloitteiden tekijänä ja Berliinin vapaan kentän kehittäjänä.

Teatterit läpi Euroopan ovat jakautuneet kahtia: toisella puolella on yleisö, toisella taiteen tekijät. Jotta taidetta syntyisi, taiteilijan on astuttava näyttämölle tekemään jotain. Tekeminen herättää huomiota; niin syntyy yleisön ruumis. Mutta miten tämä ruumis muodostuu ja mitkä ovat sen olemisen ehdot? Yleisöruumis on esitys ilman esiintyjiä, kuin kirja, joka on eksynyt teatterin tilaan ja aikaan. Siinä on sivuja. Käärö. Rakkauskirje. Paikka. Aika. Uppoaminen. Tuho. Järjestys. Sotku. Käytäntö. Teoria.

Esitys on Tuomas Laitisen tohtorintutkinnon tarkastettava taiteellinen osa Esittävien taiteiden tutkimuskeskus Tutkessa, Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa. Esitys on kehittynyt taiteellisten kokeilujen sarjana, joka on alkanut vuonna 2018. Esitys on koettavissa sekä suomeksi että englanniksi.

Tuomas Laitinen

Tuomas Laitinen on esitystaiteilija, ohjaaja, kirjoittaja ja kuraattori. Taiteellisessa työssään hän on keskittynyt erityisesti yleisön aseman kyseenalaistamiseen ja sillä kokeiluun. Hänen tekemänsä esitys voi olla esimerkiksi retriitti, perhejuhla, kohtaamisrituaali, 7-päiväinen mysteerinäytelmä, tankotanssia olohuoneessa tai ikuisen elämän harjoituksia.

Angela Schubot

Angela Schubot on tanssija, taiteilija, koreografi, tutkija ja kehoterapeutti-parantaja. Hänen juurensa ovat Perussa sekä Kanadassa ja tällä hetkellä hän asuu Berliinissä. Vuodesta 2012 hänen taiteellinen praktiikkansa on keskittynyt tutkimaan ja kehittämään tapoja ja mahdollisuuksia kohdata epäinhimillisiä olentoja ja niiden periaatteita. Vuodesta 2019 hän on työskennellyt yhteistyössä Jared Gradingerin kanssa, luoden teoksia, jotka keskittyvät rikkomaan kehollisia rajoja. Schubot opettaa (ImpulsTanz Wien, Hochschulübergreifendes Zentrum Tanz HZT-Berlin, Toronto Dance Community Love-in, Duke University Durham, HfS Ernst Busch Berlin sekä Helsingin Taideyliopisto) sekä seuraa taiteilijoiden harjoitusjaksoja kehoterapeutti- ja parannustyönsä kautta.

Suvi Kemppainen

Suvi kemppainen on berliinissä ja helsingissä työskentelevä koreografi ja tanssija. Suvin taiteellinen praktiikka ankkuroituu somaattiseen psykodraamaan, ruumiin runouteen ja työskentelyn olosuhteiden artikuloimiseen suhteessa suostumukseen ja läpinäkyvyyteen.