Tekijä: Tuuli Vahtola

Pitkäaikaisten yhteistyökumppanien Julia Giertzin ja Marie Toppin toteuttama ja esittämä Maze on koreografian ja äänitaiteen leikkauspisteessä luotu teos. Installaatio koostuu erilaisista resonaattoreista: jotkut niistä ovat metallisia, toiset puisia, erityiseksi rakennettuja kieli-instrumentteja, kaiuttimia ja liikkeentunnistimia. Yleisö kutsutaan istumaan äänien aallokkoon, jossa he kohtaavat oraakkelin arkkityypin. Hänen katseensa kautta koemme ajan jonakin toisteisena, jaksottaisena, epälineaarisena. Installaatio värähtelee sekä yleisön että esiintyjien liikkeiden vaikutuksesta – näin syntyy hienovarainen, mutta dynaaminen äänimaisema.

Valitsimme unohtaa, mitä ajattelemme tietävämme teatterista, tanssista, yhteistyöstä, musiikista, teknologiasta, yhteisöstä, tarinankerronnasta, esilläolosta, tilanteesta, tapahtumasta, intiimiydestä, kehosta, läsnäolosta.

Jätimme nuo ennalta määritellyt käsitteet taaksemme, jotta voimme etsiä niiden uusia muotoja.

Joten, niin kuin asianlaita usein sokkelon sisällä on, kuljemme taaksepäin, jotta voimme kulkea eteenpäin, monessakin mielessä:

Palaamme kohti kuolemaa, jotta voimme ymmärtää, miten elää.

Liitymme yhteen, jotta voimme taas ymmärtää teatteria.

Tavoittelemme lepäävää subjektia, jotta voimme tuoda esiin resonoivan objektin.

Vaadimme kehon veistoksellista voimaa takaisin kehoon, jotta saisimme sen tanssimaan.

Selvitämme musiikin alkua, jotta voimme kuunnella syvällisesti.

Kutsumme sinut kutsumaan itseäsi.

Näemme sinut, jotta voisimme tulla nähdyiksi.

Koska se, mikä oli aiemmin olemassa, tulee takaisin, uutena.

Tai no – ainakin se on toiveemme.

Julia Giertz ja Marie Topp ovat työskennelleet yhdessä yli kymmenen vuoden ajan. Monien yhteistyökumppanien kanssa he ovat luoneet useita koreografioita, kuten teokset Oceanic, Hail to the Good Listener, The Labyrinth ja True Random. Vuodesta 2019 heidän työtään on pääasiallisesti tuottanut Visible Effects koroegrafia-alusta.

Julia Giertz on äänitaiteilija. Hänen praktiikkansa perustuu äänen fyysisiin ja koreografisiin ulottuvuuksiin, jossa syntetisaattorit, manuaaliset ja elektroniset filtterit sekä livekoodaaminen muodostuvat instrumenteiksi ja ääniveistoksiksi. Pitkäaikaiset ja läheiset yhteistyöt kuvataiteilijoiden, äänitaiteilijoiden ja koreografien, kuten Marie Toppin, Camilla Barratt-Duen ja Tarek Atouin kanssa ovat keskeisiä hänen työssään. Hän on esiintynyt konserteissa ja teoksissa mm. Venetsian biennaalissa, Sonic Actsissa, Unsoundissa, Kunsthal Charlottenborgissa, MDT-teatterissa Tukholmassa ja Norrlannin Oopperassa. Vuodesta 2023 lähtien Giertz on työskennellyt ääniteknikkona Elektronmuskikstudionissa (EMS) Tukholmassa.

“Kuin kokisi miljardi vuotta yhdessä tunnissa”, kirjoitti arvioija vuonna 2021 kuvaillessaan Marie Toppin teosta. Toppin teoksia leimaavaa on niiden meditatiivinen ja hypnoottinen vaikutus katsojaan. Käyttämällä hitautta hypertietoisuuden saavuttamisen välineenä ja rakentamalla maisemallisia näyttämötilanteita tanssijoiden liikkeen, äänen ja valon kautta, Topp luo teoksia, jotka mahdollistavat intensiivisiä emotionaalisia matkoja. Taiteellisissa yhteistöissä hän tekee esityksiä, jotka toimivat resonoivina tiloina ja tukevat sensorisia kohtaamisia, kehollista ajattelua, kollektiivista keskittymistä ja pohdintaa. Topp on tehnyt taiteellista yhteistyötä mm. Julia Giertzin, Mårten K Axelssonin, Igor Dobričićin, Margrét Sara Guðjónsdóttirin, Eric Andersenin ja muiden kanssa. Hän on Milvus Artistic Research Centerin residenssitaiteilija, ja hän on tehnyt yhteistyötä seuraavien organisaatioiden kanssa: Dansehallerne, MDT, MARC, Dansk Danseteater, Aaben Dans, Bora Bora, Inkonst, K3 Tanzplan Hamburg, Kampnagel, Atalante ja Dansstationen. Hän on saanut koulutuksensa Tanskan The National School of Performing Artsissa vuonna 2009.

A soirée dansante with a woman and her inner divas

Mabel Revival on hilpeä ja hävytön sekoitus tanssia, performanssia ja tee-se-itse kabareeta, jossa koreografi ja tanssija Liisa Pentti sekä näyttelijä-muusikko Robert Kock johdattavat katsojan diivojen hämäräperäiseen ja lumottuun maailmaan. Ihailtu ja haluttu Mabel on nainen vailla häpeää tai katumusta: diiva, joka tanssii, murisee ja laulaa, valloittaen ja hämmentäen. Teos on kunnianosoitus naiseudelle ja naisesiintyjille, jotka karismallaan ja sensuaalisuudellaan herättävät näyttämön henkiin, välittäen kehollista tunnetta ja tietoa.

Elääksemme täydesti on puhuttava myös kuolemasta ja vierailtava unien maailmoissa, vaikka edes öisin…

Liisa Pentin klassikkosooloteos Mabel or The Queen of Bones sai ensi-iltansa Zodiak – Uuden tanssin keskuksessa vuonna 2008. Uudelleen virvoitettu Mabel Revival on kiertänyt keväällä 2025 laajasti Euroopassa ja marraskuussa diiva tekee paluun Helsinkiin ottaessaan haltuun teatteri Viiruksen näyttämön.

Tämä teos on osa Focus on the Local Landscape – Paikallisjälkiä -ohjelmistoa Liikkeellä marraskuussa -festivaalin kehyksessä.

Liisa Pentti on suomalaisen tanssin uranuurtajia. Hän valmistui tanssintekijäksi Amsterdamin teatterikoulun modernin tanssin osastolta (SNDO) vuonna 1986 ja oli 1980-luvulla yksi suomalaista tanssitaidetta ja kulttuurielämää ravistelleista postmodernin tanssin tekijöistä. Edelleen aktiivisesti esiintyvä, opettava ja Euroopassakin laajasti kiertävä Liisa Pentti on lähes 40 vuoden ajan luonut uusia ilmaisumuotoja ja mahdollisuuksia suomalaisen tanssitaiteen kentälle.

Liisa Pentti +Co on helsinkiläinen tanssiryhmä, jonka keskeiset arvot ovat taiteellinen tinkimättömyys ja omaäänisyys. Vuonna 2000 perustetun ryhmän taiteellinen profiili sijoittuu tanssin, esitystaiteen ja nykyteatterin kansainväliseen kenttään.

saliva production beat

acid released but nothing arrives down

direction gets sticky beat down

this chewing mass has no future

repeat until it is dull down beat

Epämääräisen pessimismin vallassa, biittiä seuraten kaksi esiintyjää jauhaa purkkaa ja kutsuu yleisön osallistumaan tähän arkiseen toimeen. Se, mitä tästä seuraa on sotkuista, muotoaan muuttavaa ja epäselvää – niin kun esitystaiteen tekeminen tässä ajassa.

DOWN BEAT tarkastelee 1970-luvulla toimineen yhdysvaltalaisen taiteilijan Hannah Wilken teossarjaa S.O.S. Starification, jossa hän käytti purkkaa kritisoidakseen naiskehon esineellistämistä erityisesti miesvaltaisessa taidemaailmassa. Mean Time Between Failures rakentaa ja kuvittelee tämän teoksen uudelleen, kun he tarkastelevat purkan jauhamisen ja kehon välisiä vertauskuvallisia ja materiaalisia suhteita. Performanssitaiteilijoina – joista toinen on transmaskuliini, EU:n ulkopuolelta tuleva maahanmuuttaja ja toinen naiseksi identifioituva suomalaistaiteilija – Dash Che ja Suvi Tuominen navigoivat työnteon, identiteetin ja kulutuskulttuurin kiemuroissa post-optimistisessa maailmassa. Purukumin monitulkintaisuus – sen sotkuisuus, sen vastustus – heijastelee ahdistusta ajassa, jossa vastavirtaan asettuminen tuntuu sekä tarpeelliselta että hyödyttömältä, ja joka selkeiden lopputulosten sijaan tarjoaa vain sitkeää, epämiellyttävää epäonnistumista.

Tämä teos on osa Focus on the Local Landscape – Paikallisjälkiä -ohjelmaa Liikkeellä marraskuussa -festivaalin kehyksessä.

Suvi Tuominen (she/her) on esitystaiteilija, koreografi ja tanssija. Hänen taiteellinen ajattelunsa tuo yhteen kehon, digitaalisten kulttuurien, ajan pirstaloitumisen, tilan ja läsnäolon kysymyksiä. Suvi on luonut teoksia esimerkiksi New Performance Turku Biennaleen, Pas Si Fragile festivaalille Brysseliin, Suomen kansallismuseoon, Tallinnan kaupunginmuseoon ja Santo Tirso Museum of Contemporary Sculpture -museoon. Yhdessä Dash Chen kanssa Suvi muodostaa Mean Time Between Failures -performanssiduon, joka käyttää huumoria sosiaalisten ja poliittisten kysymysten esitystaiteelliseen käsittelyyn.

Dash Che (they/them) on Helsingissä asuva transmaskuliini maahanmuuttaja, esitystaiteilija ja esitystaiteen opettaja. Hän toimii taiteilijana sekä itsenäisesti että Suvi Tuomisen kanssa muodostamassaan Mean Times Between Failures -performanssiduossa. Soolotyössään hän tutkii maahanmuuton, kuulumisen ja queeriyden kysymyksiä, sekä sen absurdiutta, mitä on olla ihminen suhteessa toisiin (kuin) ihmisiin, valtarakenteisiin ja halujen konflikteihin. Dashin töitä on näytetty New Performance Turku Biennalessa, Svenska Teaternissa ja Myymälä2 galleriassa Helsingissä, TanzHaus Zürichissä ja MIR performanssifestivaalilla Ateenassa. Mean Time Between Failures on toteuttanut taiteellisia teoksia Zodiak Uuden Tanssin Keskukseen ja Riga International Performance Festivalille.

Oula Rytkönen (they/them) on äänisuunnittelija, jonka praktiikka perustuu leikkisään sämpläykseen ja pyrkimykseen luoda muuntuvia energiavirtauksia tilaan äänen kautta. Oula on erityisen kiinnostunut ajattelemaan ääntä välineenä, joka provosoi, on fragmentaarista, rytmistä ja joskus jopa ärsyttävää, ja siten vaikuttaa yleisön ja paikan responsiivisuuteen. Oula on työskennellyt Mean Time Between Failures -duon kanssa vuodesta 2022. Lisäksi hän on toiminut äänisuunnittelijana kokeellisessa lastenteatterissa, tilasidonnaisissa esityksissä ja sosiaalisen koreografian teoksissa sekä popmusiikista inspiroituneissa audiokävelyteoksissa. Hän on työskennellyt tanssin, installaation ja nykyesityksen parissa teoksissa, joita on esitetty Zodiak –Uuden tanssin keskuksessa, Kulttuurikeskus Caisassa, Todellisuuden tutkimuskeskuksen ohjelmistossa ja Suomen Työväenmuseo Werstaassa.

Muurahaiskeskusteluja-ilta on osa koreografi Sanna Kekäläisen johtamaa yhteistyöprojektia Conversations with Ants, jonka ensimmäinen vaihe toteutui Portugalissa syyskuussa 2025. Teoskonseptin keskiössä on vierailijuuden käsite. Paikalliset esiintyjät vierailevat teoksessa ja jatkavat esitystapahtumaa omilla presentaatioillaan. Marraskuun illassa Helsingissä nähdään Kekäläisen Muurahaiskeskusteluja ja sen jälkeen projektin paikallisen vierailijan koreografi Heli Keskikallion Ordinary Matters. Kekäläinen työskentelee yhdessä kirjailija Kari Hukkilan kanssa päämääränä vyyhtiyttää muurahaisten työn ja toiminnan periaatteet antroposeenin aiheeseen.

Muurahaiskeskusteluja on Kekäläinen&Companyn, Teatro Moscan ja Leirena Teatron (Portugali) ja Colectivo Glovon (Espanja) pitkäkestoinen yhteistyöprojekti, jonka läpileikkaava teema on muurahaiset. Projekti toteutetaan kansainvälisesti Portugalissa, Suomessa ja Espanjassa, jossa Kekäläinen työskentelee projektissa vierailevien paikallisten taiteilijioiden kanssa. Paikalliset taiteilijat tuovat kukin oman panoksensa projektiin. Helsingissä paikallinen vierailija on K&C:n residenssitaiteilija Heli Keskikallio.

Sanna Kekäläinen: Muurahaiskeskusteluja

Muurahaiset ovat ihmisille eräänlainen biologinen ja globaali kaksoisolento: vain muurahaiset ja ihmiset ovat levinneet kaikkialle maapallolle lukuun ottamatta pohjoista ja eteläistä napa-aluetta.

On myös esitetty spekulatiivisia arvioita siitä, että kaikkien ihmisten yhteenlaskettu paino ja kaikkien muurahaisten yhteenlaskettu paino ovat lähellä toisiaan.

Muurahaisilla ja ihmisillä on kuitenkin yksi merkittävä ero: jos kaikki ihmiset yhtäkkiä katoaisivat maapallolta, kestäisi pitkään ennen kuin biosfääri elpyisi ihmisten sille aiheuttamista tuhoista. Jos muurahaiset katoaisivat biosfääristä, se muuttuisi nopeassa tahdissa asumiskelvottomaksi.

Teos rakentuu kahdesta osasta:

1. Encyclopedia of movement:

Työskentelyn lähtökohtana on ollut tieteellinen tieto muurahaisista sekä omat mielikuvat ja muistot muurahaisista. Työskentelyn menetelmä on ollut muuntaa runoudesta ja henkilökohtaisesta muistista peräisin olevia käsitteitä fyysisiksi käsitteiksi. Työssä on ollut apua myös joistakin runouden formaaleista rakenteista kuten 1200-luvulla kehitetystä sestiinasta, jossa tietynlainen numeroin ilmaistavissa oleva liike (rivi riviltä, stanzasta stanzaan) jatkuu loputtomiin ja joka kuin luonnostaan vertautuu muurahaisten polkuihin ja liikkeisiin.

Käsitteellistämisessä ja fyysistämisessä liike on ollut keskeinen elementti materiaalisten elementtien ohella, samoin tietyt merkitystä rakentavat tekijät kuten keskitetty taakka, askeleet, polut, paikka, keskihakuinen pyrkimys sekä päätökset. Kokonaisuuden rakentuminen koostuu säännöistä, mutta edellyttää joka hetki uusia paikallisia päätöksiä.

2. My dream is made of facts:

Teksti tavoittelee ”dialogia” jonkin sellaisen kanssa, joka ei kuule meitä eikä vastaa meille mutta on läsnä ja välttämätöntä olemassaolollemme. Ihmiset tietävät muurahaisista tuskin mitään, yleinen arvio on, että noin puolet eri muurahaislajeista on yhä löytämättä, ja noin 16 000 tunnetusta lajista vain noin viittäkymmentä on enemmän tai vähemmän tutkittu.

Silti sekin vähä mitä muurahaisista tiedetään, kertoo asioista, jotka menevät mielikuvituksen tuolle puolen – kuten muurahaisten karjatalous ja sienten viljely tai suurenmoinen arkkitehtuuri ja työn organisointi.

Näin dialogi, yhtä välttämätön kuin mahdoton, on pikemmin vuoropuhelua meidän oman muistimme, omien oletustemme, tulevaisuutemme ja olemassaolon perusehtojen kanssa, mutta muurahaisten kautta kiertäen.

Heli Keskikallio: Ordinary Matters

Koreografi Heli Keskikallio työskentelee Kekäläinen&Companyn residenssissä arjen materiaalisuuksista ammentavan esityksen Ordinary Matters parissa. Esitys rakentuu pitkässä prosessissa sarjana esitysversioita, joita esitetään erilaisissa paikoissa ja tilanteissa vuosien 2025 ja 2026 aikana. Työskentelyssään Keskikallio lähestyy arkista kokemusmaailmaa eräänlaisena aistisena ja mielikuviksellisena avautumana, havainnoiden monimutkaisia ja usein näkymättömiä suhteita, joita meillä on lähiympäristömme materioihin. Esiintyjinä mukana on Keskikallion lisäksi kokoelma arkisia, kotoa tuotuja esineitä, joihin hänellä on henkilökohtainen suhde. Ordinary Matters tuo esiin arjen poeettisuutta sekä arkikokemuksen sisällä asuvaa tuttuuden ja vierauden tunnetta. Esitys kysyy, miten muodostumme jatkuvassa vuorovaikutuksessa ympäröivien asioiden ja esineiden kanssa.

Ilta on osa Focus on the Local Landscape – Paikallisjälkiä -ohjelmaa Liikkeellä marraskuussa -festivaalin kehyksessä.

Koreografi Sanna Kekäläinen asettaa katseen alle jännitteen, eron, joka on ruumiillisen ja abstraktin välillä. Tämä ero on kertautunut hänen töissään muina, samankaltaisina erilaisuuksina: julkisen ja yksityisen välillä, spektaakkelin ja intiimin. Hän on myös nostanut työssään esille näyttämön ongelman: tiedostaen näyttämön paradoksaalisen luonteen, hän on kehittänyt kaksi metodia, joita kutsuu nimillä ’private stage’ ja ’open score’. Radikaaleissa näyttämöteoksissaan Sanna Kekäläinen on murtanut perinteisiä katsomisen tapoja ja tuonut intohimoisesti esiin keskeisiä eksistentiaalisia kysymyksiä. Feminismin, sukupuolen politiikan ja psykoanalyysin, sekä keholla kirjoittamisen lähtökohdista Kekäläinen on luonut tapoja linkittää ruumiissa koetut yksityiset kokemukset osaksi laajempia sosiaalisia yhteyksiä. Hänet tunnetaan sisällöllisesti vahvoista teoksistaan, jotka kommentoivat terävästi ajankohtaisia aiheita. Kekäläisen teosten teemat ovat käsitelleet sukupuolen moninaisuutta, häpeää, globaalia eriarvoisuutta ja yhteisön asenteita mielenterveysongelmiin. Hän on syventynyt tutkimaan maapallon huolestuttavaa tilaa ja ihmisen tilannetta ekokatasrofin aikakaudella. Hänen teoksiaan on sekä Suomessa että ympäri maailmaa luonnehdittu rohkeiksi, ajatuksia herättäviksi ja tinkimättömän korkealaatuisiksi.
”Kekäläisen näyttämö on ladattu haavoittavalla, älyllisellä dynamiitilla. Sen räjähdysvoima osoittaa kapitalismin julmuuteen, spektaakkeliyhteiskunnan perversioihin, sukupuolikuriin tai toiseuttaviin suhteisiin – erityisesti silloin, kun ’toinen’ on henkilö itse. Kekäläinen syyllistyy valtavirran spektaakkelikuvaston paloitteluun, sen räjäyttämiseen niin, että kuvaston alla – kehossa itsessään – piilevä hiljainen ja viaton tieto voidaan paljastaa.” Riikka Laakso: The Naked Stage of Sanna Kekäläinen

Heli Keskikallio on helsinkiläinen koreografi, tanssija ja opettaja. Hän työskentelee esitystaiteen, tanssin ja monimateriaalisen ruumiillisen ajattelun parissa, toteuttaa esityksiä ja esityksellisiä tapahtumia, kuratoi, fasilitoi ja järjestää taiteellisia kohtaamisia, kirjoittaa ruumiista, tanssista sekä taiteellisen työn rakenteista eri konteksteissa.
Taiteellisessa työssään Keskikallio on kiinnostunut ruumiillisen ajattelun prosesseista ja erilaisista rekistereistä. Hänelle taiteen tekeminen on tapa harjoittaa ekologista sensitiivisyyttä ja spekulatiivista somatiikkaa, joita hän lähestyy aistikkuuden, lihallisuuden ja ruumiillisten olentojen ekstrakielisen ilmaisun kautta. Hän haluaa kultivoida aistimellisia tietämisen tapoja ja ruumiillista ajattelua maailmaan, jonka hän tuntee olevan järjen, järkeilyn ja algoritmien lävistämä.

Kari Hukkila on kirjailija, jonka työssä Euroopan kollektiivinen muisti ja henkilökohtaiset kokemukset kietoutuvat toisiinsa oppineella mutta syvässä tunnesisällössään helposti lähestyttävällä tavalla. Hän aloitti draamatekstien kirjoittamisen 1980-luvun postdramaattisen teatterin puitteissa ja on sittemmin kirjoittanut useita kymmeniä tekstejä teatterille ja esitystaiteelle. Hänen esseensä kattavat laajan kirjon aiheita eri taidemuodoista henkilökohtaisiin kokemuksiin, henkilöhistoriaan liittyville esseille on ominaista kirjallisten ja filosofisten teemojen yhteys algerialaisiin maahanmuuttajiin Ranskassa. Hänen esikoisromaaninsa Tuhat ja yksi ilmestyi 2016 Teokselta. Englanninkielinen käännös ilmestyi New Yorkissa Contra Mundumilta 2023 ja saksankielinen käännös on tulossa Droschlilta 2026. Romaani on ensimmäinen kirjallinen teos, joka liittyy hänen pitkäaikaiseen työhönsä muurahaisten parissa. Hän on pyrkinyt löytämään kirjallisia ja formaaleja appropriaatioita kirjoittamiseen muurahaisten työstä, polunmuodostuksesta, muurahaisyhdyskunnan organisaatiosta, kommunikaatiosta, rakentamistyöstä ja päätöksenteosta tehtävien ja resurssien ohjautumisessa. Hän on esitellyt muurahaispoetiikkaansa Pariisissa (La Maison de la Poésie) ja New Yorkissa (Contra Mundum). Tällä hetkellä hän työskentelee romaanin parissa, jonka Teos julkaisee 2026.

“Olemme vieraassa maailmassa. Vain vaikea liike on mahdollista.”

­–Bayo Akomolafe

Koreografi Cherish Menzo tutkii hirviömäisyyttä teoksessa FRANK – jonka nimi viittaa myös Frankensteiniin. Tunnistettavan hirviöhahmon rakentamisen sijaan Menzo tutkii hirviömäisyyttä kehollisina uskomuksina ja kertomuksina, jotka kauhistuttavat ja pelottavat, mutta myös vetävät meitä puoleensa. Vääristäminen toimii teoksen koreografisena lähtökohtana ja työkaluna liikemateriaalin tuottamisessa – se nielaisee tanssin ja hajottaa sen rakenteen. Menzo tutkii rappeutumisen tapahtumaa; kuinka jokin hiljalleen hajoava, vähenevä tai heikentyvä voi vaikuttaa liikkeeseen.

Teos tarinoi Baka Gorongista, viljelymaiden ja kosteikkojen välissä sijaitsevasta paikasta, johon Surinamen orjuutetut ihmiset menivät salaa toimittamaan hollanitilaisten kolonialistien demonisoimia Winti-rituaaleja – ja suunnittelemaan pakenemista.

Menzon lisäksi näyttämöllä nähdään eri sukupolvien esiintyjät Omagbitse Omagbemi, Mulunesh ja Malick Cissé ja yhdessä he rakentavat esityksen, joka on jossain rituaalin, karnevaalin ja maailmanlopun välillä; jossa identiteetin sisäistetyt narratiivit haastetaan, jossa lihallisuus voi muuntua ja turmeltua sietämättömäksi, kunnes se räjähtää. Tanssijat ilmentävät paikkaansa maailmassa rikkonaisen, käsittämättömän liikkeen kautta samalla, kun heidän ympärillään olevat lavasteet lakoavat. Tämä yhä häilyvämpi, usein kauhistuttava ja väkivaltainen, takkuileva ja ennalta odottamaton maailma tuo meille muistutuksen varhaisista kauhuelokuvista, hiipivästä aavemaisuudesta, pimeyden värähtelystä.

FRANK on viimeinen osa trilogiassa, johon kuuluvat lisäksi Menzon aiemmat työt JEZEBEL ja DARKMATTER, jotka nähtiin Liikkeellä marraskuussa -festivaalilla vuosina 2022 ja 2023. Teoksista muodostuva trilogia ei rakennu kronologisten tarinoiden tai tapahtumasarjojen varaan, vaan luo ennemminkin erilaisia tiloja, maailmoja, fiktioita ja keskusteluja, jotka käsittelevät mustuutta ja tuovat mustan kehon keskiöönsä, sekä pyrkivät tutkimaan afrikkalaisen diasporan useita intersektioita tunnistettavin, vertauskuvallisin ja abstraktein tavoin.

Tutustu teoksen maailmaan täällä.

Cherish Menzo (°1988, Alankomaat) on esiintyvä taiteilija ja koreografi, joka asuu Amsterdamissa ja Brysselissä. Taiteellisessa työssään häntä kiinnostavat kehon muuntautuminen näyttämöllä sekä erilaisten fyysisten kuvien kehollistaminen. Cherish työskentelee vääristämisen, hajoamisen ja dissonanssien kanssa irrottaakseen kehon sitä rajoittavista käsityksistä ja jokapäiväisistä ruumiillisista todellisuuksista, samalla alleviivaten ensisilmäyksellä tunnistettavien kuvien monimutkaisuutta ja ristiriitaisuutta. Häiritsemällä tuttuja lukutapoja ja -ohjeita hän pyrkii kohti Kummaa, Arvoituksellista ja Hirviömäistä, ja antaa sekä muodon että materiaalia spekulatiivisuudelle ja fiktioille.

Cherish valmistui Amsterdamin taideyliopistosta vuonna 2013 (urbaani nykytanssi) ja on siitä lähtien tehnyt yhteistyötä taiteilijoiden, kuten Eszter Salamonin, Akram Khanin, Leo Lerusin, Hanzel Nezzan, Benjamin Kahnin, Olivier Duboisin, Ula Sicklen, Lisbeth Gruwezin, Jan Martensin ja Nicole Beutlerin kanssa. Hän on luonut omia teoksiaan vuodesta 2016 lähtien: EFES (2016 – yhdessä Nicole Geertruidan kanssa), LIVE (2018 – Müşfik Can Müftüoğlun kanssa), JEZEBEL (2019), DARKMATTER (2022) ja KILLED AND EXTENDED DARLINGS: SUBTLE WHINE Teatteri Rotterdamin Welcome To Our Guesthouse -tutkimusohjelman puitteissa (2023).

Hänen teoksensa JEZEBEL palkittiin vuonna 2019 Amsterdamin FRINGE ja FRINGE International Bursary -palkinnoilla. JEZEBEL valittiin sekä Alankomaiden että Flanderin teatterifestivaaleille vuonna 2019, joilla esiteltiin raadin valitsemat, kauden parhaimmat teokset, ja sai arvostetun Charlotte Köhler -palkinnon Prins Bernhard -säätiöltä (Amsterdam) vuonna 2022.

DARKMATTER valittiin sekä Belgian että Alankomaiden teatterifestivaalille. Cherish sai DARKMATTER-teoksellaan BNG Bank Theater -palkinnon (2023) ja Alankomaiden Teatteriraadin parhaan ohjauksen palkinnon (2023). Lokakuussa 2024 hän voitti Gieskes-Strijbis Podium -palkinnon, joka on Alankomaiden suurin näyttämötaiteiden tunnustus, ja tarkoitettu uransa keskivaiheilla oleville taiteilijoille, joiden työ lisää Alankomaiden esittävien taiteiden laatua ja moninaisuutta.

Cherish Menzo on yksi tanssiorganisaatio GRIPin taiteellisista johtajista. GRIPiä johtavat Cherishin lisäksi koreografit Femke Gyselinck, Jan Martens ja Steven Michel.

Mother Tongue on soolo kielestäni. Ongelmainen kieli, jossa sekoittuvat selviytymisen tarve ja katoamisen pelko.

Mother Tongue on ääneni ja sen kaiun välinen duetto. Ääni, joka ei anna periksi.

Mother Tongue on väliin asettuva olento. Fiktio, joka vaalii moninaisuutta ja muutosta olemassaolon voimana.

Lucía García Pullésin lähtökohta on, että identiteetti on henkilökohtaisten kokemusten muovaamia intiimejä narratiiveja, joita normatiivisuuden yliote pyrkii peittämään alleen. Omasta kuvitteellisesta, fiktiivisestä ja herkästä arkeologiastaan käsin García Pullés työskentelee äänenkäytöllisten ja kehollisten eleiden kanssa toisteisesti ja hellittämättä, ja kysyy: ”Kuinka voin antaa tilaa minussa asuville erilaisuuksille?” Mother Tongue käsittää kehon palimpsestina, dynaamisista, virtaavista, toisiaan kyseenalaistavista, tuhoavista ja vahvistavista narratiiveista koostuvana käsikirjoituksena, ja yrittää kaivautua kehon erilaisiin ajallisiin ja maantieteellisiin kerrostumiin. Näin teos tarkastelee kehoa elävänä arkistona, aktiivisena ja ylitsevuotavana muistina.

Mother Tongue kumpuaa feministisen mielenosoituksen muistosta, nykyhetkestä maahanmuuton kokemuksena sekä kaipuusta tulevaisuuteen, jossa voimme asuttaa reunoja. Henkilökohtaisen muistin, nykyhetken ja kuuntelulle avoimen tulevaisuuden yhdistävä teos kysyy, mitkä muodot ja äänet tulevat kuulluiksi.

Lucía García Pullés asuu Pariisissa, jossa hän toimii tanssijana ja koreografina. Hän näkee työnsä tanssin parissa leikkikenttänä selviytymisen kannalta olennaisten kuvitelmien ja narratiivien muodostamiselle. Hänen työssään teatterin elementit, äänitaide ja runollisuus ovat vuoropuhelussa, ja keho – tanssi – on aina läpileikkaava elementti. Häntä kiinnostavat identiteetin ja kollektiivisen muistin käsitteet, sekä kuvitteellisia identiteettejä rakentavat fiktiiviset kertomukset. Kehollisuus, jonka kanssa hän työskentelee, pyrkii monistamaan tällaisia olemisen tapoja näyttämöllä. García Pullésilla on koreografian ja komposition tutkinto Buenos Airesin Universidad Nacional de las Artesista (2013). Hän on yksi La Montón -kollektiivin (2013–2018) perustajista ja johtajista. Esiintyjänä hän on hiljattain työskennellyt koreografien Mathilde Monnierin ja Volmis Cordeiron kanssa sekä opettajana Marcela Santander Corvalánin kanssa. Tutkijana ja tekijänä hän on saanut apurahoja tanssin ja esittävän taiteen ohjelmiin Uruguayssa, Argentiinassa ja Ranskassa. Hän on kehittänyt Re.Verb-tutkimustaan, jota on esitetty Uruguayssa Festival Solos al Mediodíassa (2021) ja Festival Artdanthéssa Théâtre de Vanvesissa (2022).

Adam Kinner ja Christopher Willes ovat luoneet yhdelle osallistujalle kerrallaan esitettävän teoksen, joka muuttaa kirjastotilan aistilliseksi kohtaamistilaksi ja tarkentuneen havainnon ympäristöksi. MANUAL, joka tapahtuu Itäkeskuksen kirjaston kätköissä aukioloaikojen puitteissa, kutsuu osallistujat paikalle ohjeiden mukaisesti tapaamaan vieraan ennalta sovitussa paikassa. Tästä seuraa sarja hienovaraisia tapahtumia, kirjoitettujen muistilappujen ja kuulokkeista kuultavan immersiivisen ääniraidan seuraamista. Osallistuja ja esiintyjä kulkevat kirjaston läpi ja kuuntelevat yhdessä. He katsovat kirjoja ja lukevat toisilleen. Kirjastosta löytyvät äänet ja kuvat yhdistyvät ja sekoittuvat. Ja kun teos etenee, tapahtumat muodostavat eräänlaisen hidastamisen käsikirjan.

Kirjaston arkeen sulautuva MANUAL tarkastelee kuuntelemisen ja toisen kanssa lukemisen intiimiyttä julkisessa tilassa. Huolellisesti ohjattu osallistumiskokemus kutsuu katsojia lähestymään kirjastoa syvän aistihavainnon paikkana ja pohtimaan jaetun huomion sosiaalisia ja teknologisia ulottuvuuksia.

Adam Kinner ja Christopher Willes ohjaavat työpajan, jonka Tanssille ry järjestää 8.11. osana Focus on the Local Landscape -ohjelmaa. Tutustu työpajaan täällä.

Adam Kinner ja Christopher Willes luovat teoksia, jotka tarkastelevat aistitietoisuuden epätavallisia tiloja. Heidän työnsä sijoittuu usein julkisiin tiloihin ja ammentaa kiinnostuksesta immersiiviseen ääneen, kuuntelemiseen, yleisönäkökulmaan ja osallistavan taiteen mahdollisuuksiin. MANUAL on toteutettu yhteistyössä montrealilaisen tanssitaiteilijan Hanna Sybille Müllerin kanssa.