Katsaus ensimmäiseen vuoteeni Liikkeellä marraskuussa taiteellisena johtajana
Minulle vuosi 2020 käynnistyi uudessa maassa ja kaupungissa, erilaisessa kulttuuripoliittisessa tilanteessa, toisenlaisella tanssikentällä, Helsingin vanhimman nykytanssifestivaalin vastavalittuna taiteellisena johtajana. Festivaalilla, joka oli aikoinaan syntynyt paikallisen taidekentän taiteellisena aloitteena, tarpeesta saada kansainvälisiä taiteilijoita ja teoksia nähtäväksi tähän kaupunkiin.
Miten voisin uudelleen ajatella ja rakentaa festivaalin, joka oli jo sivistänyt monia taiteilijasukupolvia, ja joka oli kasvattanut merkittävän ja vakaan yleisön nykytanssille vuosien varrella (tarkalleen ottaen 35 vuoden ajan)? Miten saada kaupungin päättäjät, kulttuurisäätiöt ja muut rahoittajat vakuuttuneeksi siitä, että vakiintunut ja tunnettu festivaali pitkällä historialla olisi yhtä seksikäs kuin joku uusi seikkailu? Että jatkuvuus kaupungissa ja yhteisössä on erityisen tärkeää. Mikä rooli on nykytanssifestivaalilla tanssikentällä, jonka keskiössä ovat uusi, vielä rakenteilla oleva tanssin talo sekä vahva paikallista tekijäkenttää palveleva tanssikeskus? Nämä vahvat toimijat ovat jo mukana lukuisissa verkostoissa, niillä on omat esitystalonsa ja näyttämönsä. Liikkeellä marraskuussa -festivaali toimii vailla omaa näyttämöä, mutta tekee yhteistyötä monien eri esitystalojen kanssa ja tavoittaa yleisöjä sekä taiteilijoita eri puolilla kaupunkia. Festivaali voidaan nähdä näiden kahden toimijan lomassa tärkeänä komponenttina, sillä se voi olla joustava toimija joka tuo nykytanssia muualta tänne. Festivaali tarjoaa avautuman maailmalle.
Kun hain tätä työtehtävää, olin erityisen innokas työskentelemään festivaalilla joka on juurtunut taideyhteisöönsä, paikallisella ja kansainvälisellä tasolla. Olin inspiroitunut uudelleenajattelemaan festivaalia tässä ajassa, kansainvälisenä ja paikallisena toimijana; halusin pohtia miten molemmat ulottuvuudet voisivat näkyä festivaalilla eri tavoin, ja kehittää festivaalia kohtaamisen ja ajatustenvaihdon paikkana. Minua kiinnostaa taide ja taiteilijat, ei kansallisuuksien korostaminen tai jakolinjojen vetäminen paikallisten taiteilijoiden ja ulkomailla toimivien välille. Toivoin voivani työskennellä festivaalilla, jolla on jo oma yleisönsä sekä kapasiteetti ja osaaminen tämän yleisön laajentamiseen, tuoda uusia näkökulmia ja toisenlaisia toimintatapoja.
Löysin festivaalin, joka on alusta lähtien pyörinyt muutamien intohimolla ja omistautuneisuudella, mutta joka ei todellakaan ole vakaalla rahoituspohjalla. Ulkopuolisena minulla oli täysin toisenlainen mielikuva Liikkeellä marraskuussa -festivaalista; sen pitkä historia ja aikaansaannosten kirjo, sekä festivaalin merkitys kaupungilleen ja taideyhteisölleen ei ollut missään suhteessa sen rahoitukseen, erityisesti jos vertaa suurempiin eurooppalaiskaupunkeihin kuten Berliiniin tai Brysseliin. Toden totta, sain huomata ettei festivaalilla ollut juuri lainkaan sellaisia toimintaedellytyksiä mitä tarvitaan pitkäjänteiseen suunnitteluun ja taiteilijayhteistyöhön, tai uusien yleisöjen ja yhteisöjen tavoittamiseen, uusien yhteistyökumppanien löytämiseen paikallisesti tai kansainvälisesti.
Liikkeellä marraskuussa -festivaali on rakastettu kotimaassaan ja ulkomailla; sen merkitys on tunnustettu taiteilijoiden, ammattilaisten ja yleisöjen keskuudessa. Mutta kaupungin päättäjät ja rahoittajat tuntuvat näkevän tämän 35-vuotiaan uranuurtajaorganisaation yhä ”projektina” ja rahoittavat sitä sellaisena. Festivaali on saanut Helsingin kaupungilta kolmivuotisen rahoituksen (2019–2022) tasolla, joka toki auttaa toimimaan mutta ei tarjoa minkäänlaista vakautta. Ennen kuin aloitin työni, festivaaliorganisaatio pystyi toimimaan vain puolet vuodesta – ohjelmistovalinnat tehtiin vasta kesällä tai jopa alkusyksynä, ja viestinnälle, yhteiskuntasuhteille, yleisötyölle ja tiedotukselle oli aikaa vain vähäiset kaksi kuukautta. Mihin soppaan olin itseni laittanut?! Ensimmäinen rahoitushakemus jonka teimme syyskuun 2019 alussa Koneen säätiölle liittyi juuri tähän, sekä siihen että tarvitsimme tiettyä vapautta toimimiseen. Onneksi meille myönnettiin kolmivuotinen säätiörahoitus, jolla pystyimme kaksinkertaistamaan henkilöstökulumme ja näin työskentelemään kokovuotisesti. Ilman tätä rahoitusta emme olisi selvinneet vuodesta 2020.
Tämä oli askel oikeaan suuntaan, kohti jatkuvuutta, häivähdys siitä mitä vakaus voisi merkitä. Olisi ennenaikaista tyytyä tähän. Nyt on hetki, jolloin voisimme tehdä hypyn pienellä liekillä selviämisestä kohti vakaasti rahoitettua, ympärivuotisesti rahoitettua festivaaliorganisaatiota, joka palvelee taiteilijoita ja yleisöjä keskeytymättömästi.
Kulttuuripolitiikka täällä Suomessa ei tunnu arvostavan ajatusta jo olemassa olevien organisaatioiden kehittämisestä, kasvusta ja vaikuttavuuden laajentamisesta. Hämmästyksekseni prioriteettina näyttää olevan projektien ja yksittäisten hankkeiden tukeminen. Ulkopuolelta tulevana näen täällä eloisan esittävän taiteen kentän, joka on oppinut luomaan korkealaatuisia teoksia ja omintakeista käsialaa hyvin pienin varoin, pienissä esitystiloissa. Ja nämä esitystilat ovat taiteilijoiden saatavilla vain hakuprosessien kautta tai vuokraperusteisesti, sillä nekin sinnittelevät epävarmuudessa.
Sama koskee Liikkeellä marraskuussa -festivaalia. On hämmästyttävää, että tällainen toimija saa niin pientä taloudellista tukea kaupungilta ja valtiolta ja että sitä kohdellaan kuin taideprojektia: joka vuosi sen pitää hakea ja todistella laajuuttaan ja merkitystään. Laajuus ja merkitys ei voi kasvaa, sillä molempien kasvattamiseen ei riitä aikaa tai resursseja.
Ja tästä johtuen Liikkeellä marraskuussa ei kykene tekemään pidempiä sitoumuksia taiteilijoille (paikallisille tai kansainvälisille) eikä kehittämään kestäviä suhteita tai aloitteita jotka pidemmällä tähtäimellä toisivat vakautta taidesisältöjen ja esitysten tuottamiseen ja esittämiseen. Liikkeellä marraskuussa ei ole yksittäinen projekti vaan ympärivuotinen organisaatio, joka toimii taidekentällä keskustelukumppanina ja avuntarjoajana. Näitä toimintoja aloittelimme joidenkin paikallisten ja kansainvälisten taiteilijoiden kanssa vuoden 2020 aikana. Ja lopulta, juuri tätä minä voin itse työhistoriani myötä tuoda Helsingin taidekentälle, sillä olen toiminut monia vuosia taiteilijoiden kanssa kansainvälisenä tuottajana, managerina, mentorina ja festivaalien käynnistäjänä. Liikkeellä marraskuussa -festivaalista voisi helposti muovata tärkeän ja vakaan kumppanin nykytanssin kentälle Helsingissä ja ulkomailla.
“Suomalaiset taiteilijat eivät näy kansainvälisesti”, juuri tätä lausetta on minulle toistettu syyskuusta 2019 lähtien. Taiteilijat ovat kysyneet minulta neuvoa, miten kansainväliselle kentälle voisi päästä ja miten teoksia voisi useammin esittää Suomen ulkopuolella. Tämä on saanut minut pohtimaan ja tutkimaan kulttuurikentän poliittisia toimintarakenteita. Ja samaan ongelmaan olemme myös Liikkeellä marraskuussa -festivaalilla törmänneet. Kuten festivaali, myös taiteilijat hakevat rahoitusta monille projekteille lukuisilta tahoilta vuosittain, voidakseen toteuttaa edes yhden projektin. Samanaikaisesti taiteilijat hakevat osatuotantotukia sekä harjoitus- ja esitystilaa lukuisilta teattereilta ja festivaaleilta voidakseen toteuttaa sen projektin, jolle he (toivottavasti) saavat hakemansa apurahan. Miten yksittäinen taiteilija voisi kaikkien näiden hakemusten keskellä edes ajatella pitkän tähtäimen kehittymistä, kun projektin jokainen askel on epävarma ja kun jokainen vaihe pitää perustella yhä uudelleen lukuisille portinvartijoille? Taiteilijan kehittyminen ei ainakaan ole etusijalla, vaan keskiössä on yksittäinen taidokkaasti kirjoitettu projektisuunnitelma joka joko hylätään tai valitaan. Olen työskennellyt tarpeeksi pitkään tunnetun koreografin managerina tietääkseni, että tällainen epävarmuus työn kaikilla tasoilla estää suunnittelun ja jatkuvuuden. Taiteilijat eivät voi kehittyä ympäristössä jota hallitsee projektiajattelu ja hakuprosessien yliannostus (ja sama koskee myös festivaaleja ja teattereita). Taiteilijanuran rakentaminen vaatii aikaa ja energiaa, ja lopulta teattereiden, festivaalien ja rahoittajien luottamusta taiteilijaan ja hänen praktiikkaansa, ei vain yksittäisen projektin toteuttamista silloin tällöin. Pohjimmiltaan näen kentän, joka tarvitsee luottamusta, keskusteluja, vaihtoa ja resursseja taiteilijoille, jotta he voivat kehittää uraansa ja saada myös kansainvälisiä esitystilaisuuksia, niin halutessaan. Lisäksi tarvitsemme strategista ajattelua rahoittajien, säätiöiden ja esitystalojen rooleihin taiteilijoiden urien pitkäjänteisinä mahdollistajina.
Taaksepäin katsoen voin todeta, ettei kulunut vuosi ollut todellakaan sellainen mitä ajattelin kun minut valittiin Liikkeellä marraskuussa -festivaalin taiteelliseksi johtajaksi syksyllä 2019. Uuden työn aloittaminen kaupungissa ja kentällä jota en juuri tuntenut, kansainvälisen nykytanssifestivaalin taiteellisena johtajana työssä, joka ehdottomasti edellyttää matkustamista, taiteilijoiden tapaamista, teosten näkemistä, ei ollut itsestään selvää tässä ajassa. Minua työllisti festivaalin uudelleenjärjestely ja ensimmäisen ohjelmiston rakentaminen, mutta kenties yhtä paljon jouduin ajattelemaan nykytanssin arvoa tässä ajassa ja puolustamaan maailmalle avautumista, kun paikallisuuden vaatimus alkoi olla hieman liian kovaäänistä minun makuuni. Pohdin paljon vastuutamme ja vaikutusmahdollisuuksiamme kulttuuritoimijoina, instituutioina, tanssitaiteilijoina, rakenteiden kyseenalaistajina ja maailman muuttajina, liikkeen poetiikan ja sanojen ja abstraktion linssin kautta. Ajattelin tulevaisuutta ja utopioita, miten sisäistämme näkemäämme ja kohtaamme tuntematonta edessämme.
Festivaaliohjelma valmistui huhtikuussa. Syyskuussa emme tienneet, voisimmeko edes järjestää festivaaliviikkoa. Hyvällä onnella ja suurella työllä kykenimme lopulta avaamaan Liikkeellä marraskuussa -festivaalin, ja esittämään jopa kolme kansainvälisten ja kaksi paikallisten taiteilijoiden teosta. Tämä festivaali oli yksi harvoja kansainvälisiä festivaaleja vuonna 2020, alkuperäissuunnitelmaa pienempänä mutta yhtä innostavana ja ajankohtaisena. On ollut merkityksellistä tuoda ihmiset yhteen jakamaan kokemuksen elävästä esitystilanteesta, sillä festivaalilla ei koskaan ole kyse vain esityksistä vaan myös muista ihmisistä, yhteisöstä jonka kanssa yhteinen kokemus jaetaan.
Kun katson tästä eteenpäin, yhden festivaalivuoden täällä jo kokeneena, niin hartain toiveeni tulevaisuudelle on Liikkeellä marraskuussa -festivaalin nostaminen vakaille jaloille. Toivon, että Liikkeellä marraskuussa saisi ansaitsemansa tunnustuksen, kaikkien näiden vuosien jälkeen, sekä rahoittajilta että kaupungin päättäjiltä. Että voisimme jatkaa toiminnan kehittämistä ja yhteistyön syventämistä taiteilijoiden ja yleisöjen kanssa. Emme pysty siihen yksin.
Hyvää uutta vuotta!
Lämpimin terveisin,
Kerstin Schroth
Taiteellinen johtaja
Levittäytyvä festivaali, Jälkiä marraskuusta – päivät julkaistaan pian, pysy kuulolla!
