Tämän vuoden Liikkeellä marraskuussa -festivaalilla sukelletaan keskusteluun Helsingin paikallisen tanssikentän suhteesta kansainväliseen ympäristöön sekä tanssitaiteilijoiden korkeakoulutukseen Suomessa. Taiteellinen johtaja Kerstin Schroth ja koreografi Simo Kellokumpu, joka toimii opettajana Teatterikorkeakoulun Tanssitaiteen maisteriohjelmassa Taideyliopistossa, ovat käyneet jatkuvaa keskustelua tästä aiheesta viime kuukausien aikana. He kutsuvat nyt yleisön mukaan tähän dialogiin, joka toteutuu Soup Talk -paneelikeskusteluna 15. marraskuuta klo 12:00–13:30 Caisan kulttuurikeskuksessa.
Simo: Hei Kerstin, olen iloinen, että olemme käyneet keskustelua tanssitaiteilijoiden korkeakoulutuksen, paikallisen kentän ja kansainvälisten tapahtumien, kuten Liikkeellä marraskuussa -festivaalin, välisistä suhteista. Kiitos, että olet löytänyt aikaa jakaa ajatuksiasi kanssani. Aloitan kysymällä, kuinka näet sen, mitä voisimme kutsua ”paikalliseksi kentäksi”? Taiteilijana ja Tanssitaiteen maisteriohjelman opettajana yksi jatkuvasti kehittyvistä ja keskeisistä kysymyksistäni on se, mihin korkeakoulutetut tanssitaiteilijat suuntaavat, kun puhutaan ”paikallisesta” ja/tai ”kansainvälisestä”? Mitä meidän tulisi sisällyttää opetussuunnitelmiin tarjotaksemme heille parhaat mahdolliset edellytykset ymmärtää, käsitellä, astua sisään ja vaikuttaa ammatillisiin kenttiin? Käytän monikkoa tietoisesti tunnustaakseni moninaisten paikallis-kansainvälisten kenttien samanaikaisuuden. Voimme myös kyseenalaistaa ”paikallinen-kansainvälinen” -kaksijakoisuuden ja tunnistaa hybridisaation todellisuudet ja näkökulmat. Mitä mieltä olet? Miksi sinulle on tärkeää tavoittaa kansainvälisen festivaalin taiteellisena johtajana paikallisia toimijoita?
Kerstin: Hei Simo, on hienoa keskustella, ajatella ja tuoda kanssasi esiin näitä yhteisiä ajatuksia ja huolenaiheita tämän vuoden festivaalin kehyksessä. Kun puhun ”paikallisesta kentästä”, viittaan paikallisesti työskenteleviin taiteilijoihin, tarkemmin sanottuna esittävien taiteiden kentän taiteilijoihin, jotka työskentelevät itsenäisesti tai ovat muodostaneet ryhmän. Nämä taiteilijat eivät ole suurien esityspaikkojen rakenteissa ja palkkalistoilla, vaan heidän on haettava projektirahoitusta, jos he haluavat toteuttaa omia taiteellisia projektejaan. He työskentelevät usein myös yhteistyössä muiden taiteilijoiden kanssa ja saattavat toimia opettajina tai muissa töissä toimeentulon turvaamiseksi. Ajatellessani hybridisaatiota, eivätkö taiteilijat aina reagoi ja ole enimmäkseen kietoutuneet paikallisesti toimivien kulttuuripoliittisten logiikkojen mukaan ja samalla riippuvaisia niistä? Pidän paikallista kenttää maisemana, joka muokkaa ja ravitsee taiteellista kehitystä ja ajatuksia, ja mahdollisesti herättää kysymyksiä yhteiskunnassa. En voi kuvitella kansainvälistä festivaalia, joka olisi irrotettu tästä paikallisesta maisemasta. Vaikka ei ole velvollisuuteni tuoda ohjelmaani paikallisesti työskentelevien taiteilijoiden esityksiä, olen luonnollisesti kiinnostunut siitä, mistä taiteellinen keskustelu tällä kentällä koostuu – mitä taiteilijat työstävät ja mistä he keskustelevat, mitä he toivovat ja kaipaavat. On myös tärkeää ymmärtää, mikä puuttuu ja mitä voin lisätä tähän maisemaan ohjelmallani ja aloitteillani. Loppujen lopuksi taiteilijat muodostavat suuren osan Liikkeellä marraskuussa -festivaalin yleisöstä.
Erityisesti Helsingissä/Suomessa tarkastelen esittävän taiteen kenttää, joka sijaitsee Euroopan periferiassa. Helsingin ohi ei kuljeta helposti ja pohjoisessa ollessaan ei voi helposti hypätä junaan mennäkseen toiseen maahan katsomaan esityksiä ja tapaamaan kollegoja. Mielestäni kansainvälisellä festivaalilla on mahdollisuus korostaa paikallisesti työskenteleviä taiteilijoita ja rakentaa siltoja kansainvälisen ja paikallisen kentän välille. Minulle on tärkeää luoda tilaa näille yhteyksille ja kohtaamisille sekä aloittaa keskusteluja festivaalin kontekstissa, jotta molemmat osapuolet voivat saada siitä jotakin. Tämä on yksi strategia tuoda paikallinen maisema keskiöön ja luoda näkyvyyttä ja mahdollisuuksia kentälle. Simo, olen utelias – kun ajattelet yliopiston opetussuunnitelmaa, mitkä ovat strategiasi valmistaa opiskelijoita siirtymään yliopistosta eteenpäin ja olemaan valmiita ammatilliseen paikalliseen ja/tai kansainväliseen kenttään?
Simo: Kyllä, ymmärrän, hyviä pointteja. Mitä tulee maisteriohjelmaan, monet opiskelijat ovat jo työskennelleet ammatillisella kentällä ohjelmaan tullessaan. Siinä mielessä heillä on jo mukanaan paikallisia ja kansainvälisiä kokemuksia. Ohjelma tarjoaa opiskelijoille rakenteen syventää näkemyksiä ja ajattelua opetussuunnitelman kautta, jossa paikallisilla ja kansainvälisillä vierailla on tärkeä taiteellis-pedagoginen rooli. Osana opintoihin keskittymistä ja samanaikaista tutustumista moninaisiin menetelmiin, tämä on tietenkin tapa saada uusia yhteyksiä. Ohjelma pyrkii ylläpitämään opiskelijoiden mahdollisuutta vierailla yhdellä kansainvälisellä foorumilla jossain muualla kuin Suomessa opintojen aikana. Tänä vuonna opiskelijat osallistuvat Oktoberdans-festivaaliin Bergenissä.
Aloite Liikkeellä marraskuussa -festivaalin kanssa on maisteriohjelmalle tärkeä Helsingin yhteyksien ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi. Meillä on myös hyviä yhteyksiä muihin Taideyliopiston ohjelmiin, esimerkiksi Koreografian maisteriohjelmaan, ja tiimit ovat aktiivisessa vuoropuhelussa keskenään. Yhteistyö institutionaalisesti on mielestäni välttämätöntä taideopiskelijoiden tulevaisuuden kannalta. Toinen asia, jonka haluan nostaa esille tässä keskustelussa ennen Soup Talk -paneelia, on se, että tässä maisteriohjelmassa tiimimme pyrkii tarjoamaan nuorille ammattilaisille koulutuksellista tukea, työkaluja ja suuntaa kestävälle taiteelliselle uralle näinä haastavina aikoina. Voisimme nykyään jopa puhua selviytymispaketista Suomen kulttuuriekonomisissa ja poliittisissa olosuhteissa. Henkilökohtainen motivaationi tukea nuorten ammattilaisten prosesseja heidän taiteellisen ajattelunsa ja käytäntöjensä syventämisessä ohjelmassa kumpuaa uskomuksesta, että keskittyneet ja dialogiset oppimisprosessit vertaisten kanssa voivat esitellä taideopiskelijoille taiteen tekemisen suuntautumisen, joka yhdistää heidät yhteiskuntaan kestävästi, enemmän kuin hetkellisesti, eräänlaisina pitkän matkan juoksijoina pikajuoksijoiden sijasta, jos saan leikkisästi kuvata taiteen tekemistä näin.
Keskittyminen taiteellisiin kiinnostuksen kohteisiin tukevassa ja verkottuneessa oppimisympäristössä, jossa on mukana vierailevia taiteilijoita ja asiantuntijoita, voi avata työskentelymahdollisuuksia – ja ehkä myös tulevaisuuden rahoitusmahdollisuuksia – paikallista kenttää laajemmin. Onko tämä sinusta järkeenkäypää? Millaisia kokemuksia sinulla on tästä kuraattorina, jolla on kansainvälinen ohjelmisto Suomessa?
Kerstin: Tämä on täysin järkevää ja liittyy vahvasti ajatuksiini niistä yhteyksistä, joita haluan edistää Liikkeellä marraskuussa -festivaalille saapuvien kansainvälisten taiteilijoiden ja paikallisen taidekentän välillä. Uskon kohtaamisiin, keskusteluihin ja jaettuihin intresseihin. Uskon myös niihin pieniin siemeniin, jotka voimme kylvää. Pieniin muutoksiin, joita voimme tehdä, ja jotka voivat itsessään tehdä muutoksen. Taidealan kasvattamiseen ja inspiroimiseen sekä koko kentän kukoistukseen. Opimme toisiltamme, ja mitä enemmän ajattelemme yhdessä ja kokoonnumme tähän kulttuuripoliittiseen maisemaan ja taloudelliseen tilanteeseen, sitä parempi.
Tämän vuoden festivaalilla otimme tämän lähestymistavan vahvasti huomioon: mitä tapahtuu, kun me (paikallisesti työskentelevät taiteilijat, yhteistyöinstituutiot ja Liikkeellä marraskuussa) kokoamme resurssit (tilat, ajan, viestintäresurssit, rahoituksen) ja tuomme yhteen kaiken, mitä meillä on, luodaksemme ohjelman nimeltä ”Focus on the Local Landscape”. Se tulee olemaan vähän kuin piknik – kun kaikki tuovat jotain, saamme kokonaisen aterian. Samaistun todella ajatukseen pitkän matkan juoksijasta pikajuoksijan sijaan, erityisesti kokemukseni perusteella esittävien taiteiden kentällä ja koreografin managerina 13 vuoden ajan. Se on hyvä metafora. Olen oppinut, että monet asiat eivät tapahdu heti; ne vaativat aikaa ja kehitystyötä. Kun annan neuvoja opiskelijoille, korostan aina, ettei kannata heti tavoitella tähtiä, kuten pyrkiä heti kansainväliselle kiertueelle. Sen sijaan rohkaisen heitä katsomaan ympärilleen, näkemään mitä heillä on, ja rakentamaan hitaasti siitä eteenpäin. On tärkeää olla antamatta taiteellisten ideoiden tulla liian suurten ja lyhytjänteisten odotusten syömiksi ja oppia ennemminkin olemaan pitkän matkan juoksija. Työskentely tällä alalla vaatii paljon kärsivällisyyttä, kestävyyttä ja lopulta vahvoja, kestäviä yhteistyösuhteita, jotka kehittyvät ajan myötä. Mitä mieltä olet tästä?
Simo: Olen samaa mieltä, myös omasta kokemuksestani. Ei ole kiire minnekään. Yhdestä näkökulmasta näen taiteen tekemisen ylläpitävän ja muokkaavan kulttuurisia sedimenttejä ja sfäärejä, joissa yksi elää tai tulee elämään. Mutta ymmärrän myös, että tällaisen sanominen on helppoa, ja monissa elämäntilanteissa taiteen taloudellisen tilanteen kohtaaminen on toista. Palatakseni maisteriohjelmaan, kestää aikaa tunnistaa ja selkeyttää ne elementit, jotka muodostavat oman praktiikan. Aika vielä-näkymättömien elementtien tai niiden lähtökohtien tutkimiselle on myös yksi asia, jonka maisteriohjelma voi tarjota jo työskenteleville taiteilijoille. Tämä tarkoittaa myös tutkimusorientaatiota taiteelliseen työhön sekä sellaisten vaihtoehtoisten ekosysteemien ja yhteisöjen kollektiivista keksimistä, jotka vastaavat yhteiskunnan jatkuviin muutoksiin ja toistuviin syrjäytymismalleihin. Tämä voi olla yksi tapa tukea kestävää suuntaa taiteen ja elämän välisiin suhteisiin.
Tämä kaikki on erittäin mielenkiintoista ja odotan innolla, että voimme jakaa siitä lisää Soup Talk -paneelikeskustelussa. Pitäisikö nyt kutsua yleisö jatkamaan ajattelua ja keskustelua yhdessä kanssamme festivaaleilla?
Kerstin: Kyllä, tehdään niin! Odotan innolla tätä Soup Talk -paneelikeskustelua ja sitä, että voimme pohtia läheisesti ”Mitä nyt?”: kuinka jatkamme tästä eteenpäin? Miten kuvitella uusia strategioita, joiden avulla esittävän taiteen kenttämme voi jatkaa työskentelyä, tutkimusta ja esitystoimintaa annetuissa kulttuuripoliittisissa olosuhteissa? Viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä, olen erityisen iloinen paneelikeskustelijoista, jotka jakavat näkemyksensä kanssamme.
Simo & Kerstin: Tervetuloa kaikki, nähdään festivaalilla ja Soup Talk -keskusteluissa!
