Tekijä: Isabel González

Marlene Monteiro Freitas luo teoksessaan Bacchae – prelude to a purge polyfonisen näyttämöelämyksen, joka saa inspiraationsa Euripideen teksteistä yhdistäen niitä groteskeihin, karnevalistisiin elementteihin, jotka luovat yhdessä hirviömäisen ja riemukkaan kokonaisuuden. 

Euripideen teksteissä houreet, irrationaalisuudet, hysteria ja hulluus johtavat illuusioista sokeuteen ja sokeudesta ilmestyksiin. Tragedioissa esiintyy rinnakkain raivokkuus ja halu rauhaan, julmuus ja pyrkimys tyyneen elämään.  Vastakkaisten voimien yhteentörmäykset, runnellut ruumiit ja uskomusten koettelut luovat maailman, joka on täynnä moniselitteisyyttä ja ihmeitä. Musiikin, tanssin ja mysteerin kautta Bacchae – prelude to a purge johdattaa yleisön kuin nuorallakävelijät myyttien maailman intensiiviselle langalle. 

Marlene Monteiro Freitas (Kap Verde, 1979), on opiskellut tanssia Brysselissä (P.A.R.T.S.) ja Lissabonissa. Hän on työskennellyt lukuisten koreografien, kuten Loïc Touzén, Emmanuelle Huynhin, Tânia Carvalhon ja Boris Charmatzin kanssa. Hänen teoksissaan yhdistyvät avoimuus, hybridismi, epäpuhtaus ja intensiivisyys.  

Hänen teoksiaan ovat muun muassa RI-TE (2022; Israel Galvánin kanssa), ÔSS (2022; Dançando coma Diferença), esitys Idiota ja näyttely X AND (2022; perustuen Alex Silvan maalaukseen), Pierrot Lunaire ( 2021; Klangforum Wienin ja Ingo Metzmacherin kanssa), Mal-Embriaguez Divina (2020), installaatio Cattivo (2019), Canine Jaunâtre 3 (2018; Batshevalle), Bacchae-Prelude to a Purge (2017), Jaguar (2015), Of Ivory and Flesh-Statues also suffer (2014), Paradise-Private Collection (2012), (M)imosa (2011; Trajal Harrellin, François Chaignaudin ja Cecilia Bengolean kanssa), Guintche (2010), A Seriedade do Animal (2009) , Uns e Outros (2008), A Improbabilidade da Certeza (2006), Larvar (2006) ja Primeira Impressão (2005).  

Vuonna 2015 hän perusti Lissabonissa P.OR.K tuotantoyhtiön, joka on siitä lähtien tuottanut hänen töitään. Vuonna 2017 Jaguar palkittiin SPA-palkinnolla koreografiasta, jonka johdosta Kap Verden hallitus palkitsi hänet tunnustuksella kulttuurisaavutuksesta. Vuonna 2018 hänet palkittiin Venetsian biennaalin Hopeisella leijonalla. Vuonna 2020 Bacchae-Prelude to a Purge palkittiin Barcelonan Les Prémis de la Critica d’Arts Escèniquesin parhaan kansainvälisen esityksen palkinnolla, vuonna 2022 hän sai Chanel Next -palkinnon ja Evensin taidepalkinnon. Vuodesta 2020 lähtien hän on kuratoinut projektia (un)common ground, joka käsittelee Israelin ja Palestiinan taiteellista ja kulttuurista konfliktia. 

Dana Michel on erikoistunut luomaan tilanteita, joita hallitsevat omalakiset säännöt. Michel ohjaa taitavasti esineiden käyttötarkoituksia uusiin muotoihin uhmaamalla tavanomaisuuden kahleita. Hänen lähestymistapansa ylittää binaarisen ajattelun ja purkaa pelottomasti normatiivista käyttäytymistä absurdin keinoin. Toisin sanoen, hän kyseenalaistaa olemassaolon perusteet syvyydellä ja huumorilla. Esitettyään soolot YELLOW TOWEL (2014), MERCURIAL GEORGE (2016) ja CUTLASS SPRING (2019) Liikkeellä marraskuussa -festivaaleilla, hän palaa Helsinkiin tähän mennessä uusimman ja kunnianhimoisimman sooloesityksensä kanssa. MIKE alkaa kysymyksestä: jos emme voi olla oma itsemme töissä, missä vietämme suurimman osan elämästämme, niin millaista elämää elämme? Löytääkseen vastauksen Michel luo työympäristöstä meditatiivisen tilan ja muuttaa päivittäiset toiminnot koreografisiksi kokeiluiksi. Olosuhteista huolimatta jokainen fyysinen toiminto keskeytyy ja näennäisesti menettää virtaavuutensa, ikään kuin hänen ruumiinsa olisi vangittu toistamaan rutiininomaisia suoritteita. Caisan avoimeen tilaan sijoitetun kolmen tunnin esityksen aikana Michel paljastaa päivittäisten toimintojen automatisoitumisen ja käsittelee terävästi työn ja yksityiselämän tasapainoa, leijuen tragedian ja komiikan välillä.

Dana Michel työskentelee improvisaation, koreografian, kuvanveiston, komedian, hiphopin, elokuvan, teknon, runouden, psykologian, dubin ja sosiaalisen kommentoinnin parissa luodakseen kokemuksellisen sentrifugin. Ennen valmistumistaan Concordia-yliopiston nykytanssin BFA-ohjelmasta parikymppisenä, Michel oli markkinointipäällikkö, kilpajuoksija ja jalkapalloilija. Vuonna 2014 hänelle myönnettiin vastaperustettu ImPulsTanz -palkinto (Itävalta) tunnustuksena erinomaisista taiteellisista saavutuksista. Vuonna 2017 Michel palkittiin Venetsian biennaalin Hopeisella leijonalla tanssin innovaatiosta. Vuonna 2018 hänestä tuli Kanadan National Arts Centerin ensimmäinen tanssin residenssitaiteilija. Vuonna 2019 hänet palkittiin ANTI Festival International Prize for Live Art -palkinnolla. Vuonna 2023 hän sai Kanadan taideneuvoston Jacqueline Lemieux -palkinnon merkittävästä työstään tanssin parissa Kanadassa.

Fabou tulee uniini. Oven taakse käytävälle nukkuessani. Suudellessani. Fabou on lintu, sammal, tanssi, visio tulevaisuudesta, painajainen, unelma, se on työmetodi, peikko, tarinankertoja ja rinnakkainen todellisuus. 

–´ 

Ella Skoikan ja työryhmän Poet in my – my life as Fabou on esitys, joka hämärtää livekeikan ja tanssiteoksen rajoja. Esityksessä intiimin elämän tunteet, ekologinen suru ja villit haaveet kohtaavat mielikuvien leikissä. Esitys on samanaikainen purkaus, unelma, itku ja kurkotus erilaisiin yhteyksiin. 

Poet in my – My Life as Fabou sai ensi-iltansa Kutomossa (Turussa) vuonna 2022 Ehkä-tuotannon XS –Uuden tanssin ja esitystaiteen festivaaleilla. 

Ella Skoikka on Helsingissä asuva tanssi-, esitys- ja äänitaiteilija. Taiteessa hän työskentelee erityisesti ruumiillisuuden, äänen ja kirjoittamisen parissa. Hän on työskennellyt erilaisissa projekteissa tanssin, kuvataiteen ja musiikin konteksteissa. Hän on kiinnostunut taiteen herkistävästä, hersyvästä, ehdottavasta ja yhteyttä luovasta voimasta, joka liikuttaa ruumista ja maailmaa.

Kaisa Rajahalme on esitystaiteilija ja skenografi (TaM), jota kiinnostaa tällä hetkellä kehon ja tilan suhde. Kuinka kehot luovat tilaa ja kuinka voisimme luoda turvallisempia, inklusiivisempia tiloja? Skenografina hänen tavoitteenaan on tilallinen nautinto. Hän etsii tilan ja toiminnan risteyksiä, hienovaraisuuden ja loiston reunoja, ekologisia ratkaisuja sekä suhdetta runsauden ja yksinkertaisuuden välillä. Rajahalme työskentelee pääasiassa tanssin ja teatterin nykyesityksissä. 

Karin Mäkiranta on äänitaiteilija, joka lähestyy säveltämistä hienovaraisten äänimaisemien kautta. Mäkiranta tunnetaan työstään Karina- ja Babel-yhtyeissä sekä alter-ego-sooloprojektistaan Ada Aik. Häntä kiehtovat musiikin ohimenevyys ja laajat dynamiikat. Jatkuvasti uusia musiikillisia tuulia etsivä Mäkiranta säveltää ja tuottaa musiikkia pääosin studiossaan Helsingissä. 

Irene Lehtonen on freelance-valosuunnittelija, joka työskentelee esittävän taiteen parissa Turussa. Hänen työhistoriansa sisältää yli kymmenen vuoden ajalta monipuolisia esityksiä ja kiertueita teatteri- ja nykytanssiryhmien kanssa Suomessa ja ulkomailla. 

Tuuli Vahtola on Helsingissä asuva tanssi- ja esitystaiteilija, joka työskentelee niin yksin kuin ryhmissä erilaisissa rooleissa: esiintyjänä, koreografina ja dramaturgisena keskusteluapuna. Vahtolaa kiehtovat kysymykset läheisyydestä ja kosketuksesta, hajallisista tiloista sekä logiikasta ja jäljestä, joita esitykset mahdollisesti synnyttävät. Vahtola on valmistunut DOCH/Tukholman taideyliopistosta vuonna 2017 (BA in Dance Performance). 

Julia Jäntti on Helsinkiläinen visuaalinen suunnittelija. Jäntti valmistui Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun valosuunnittelun koulutusohjelmasta teatteritaiteen maisteriksi vuonna 2020. Viimeisen lukuvuoden hän opiskeli Tukholmassa, Konstnärliga Högskolanin maisteriohjelmassa tv- ja elokuvalavastusta. Jäntti on toiminut  valo- lavastus ja pukusuunnittelijana muun muassa Kom-teatterissa, Hesingin kaupunginteatterissa, Kansallisteatterissa, Oulun kaupunginteatterissa, Lappeenrannan kaupunginteatterissa, Tallinnan Vaba Lavalla sekä Kiasma teatterissa. Teatteritaiteen ohella Jäntti työskentelee visuaalisena suunnittelijana myös live-tapahtumien ja liikkuvan kuvan parissa. Jäntti innostuu poikkitaiteellisista ja moniäänisistä näyttämöistä, joiden äärellä pääsee haastamaan taiteellista ajatteluaan.

Teoksessa Save the Last Dance for Me italialainen koreografi Alessandro Sciarroni herättää henkiin katoamassa olevan tanssin, Polka Chinatan. Tämä valloittava, perinteisesti yksinomaan miesten esittämä seurustelutanssi on peräisin Bolognasta 1900-luvun alkupuolelta. Fyysisesti vaativassa tanssissa yhdistyvät akrobaattiset liikkeet ja yksityiskohtaiset syleilyt kahden tanssijan pyöriessä ja taivuttaessa polviaan lähes maahan asti. Sciarroni tutustui Polka Chinataan joulukuussa 2018, jolloin sitä harjoitettiin Italiassa vain viiden henkilön voimin. 

Teoksessa Save the Last Dance for Me tanssijat Gianmaria Borzillo ja Giovanfrancesco Giannini astuvat näyttämölle hallitakseen Polka Chinatan askeleet. Sciarroni on työstänyt teosta yhdessä tanssimestari Giancarlo Stagnin kanssa, joka on tutkinut Polka Chinataa videomateriaalien avulla yli puolen vuosisadan takaa. Yhdessä he tarjoilevat pyörivän ja fyysisen esityksen puhaltaen uutta elämää sukupuuttovaarassa olevaan suosittuun perinteeseen. 

Alessandro Sciarroni on italialainen esittävän taiteen alalla toimiva taiteilija, jolla on usean vuoden kokemus kuvataiteesta ja teatteritutkimuksesta. Sciarronin teoksia on ollut esillä festivaaleilla ja museoissa maailmanlaajuisesti. Hänen työssään käsitteellisen pohjan päälle rakentuu äärimmäisen orgaaninen muoto, joka usein koettelee esiintyjien fyysisiä rajoja. Ominaista teoksille on niiden ankaruus, johdonmukaisuus ja intensiteetti. Sciarroni työskentelee eri alojen ammattilaisten kanssa ja käyttää tekniikoita tanssista, sirkuksesta ja urheilusta. Hän pyrkii paljastamaan esiintymisen pakkomielteitä, pelkoja ja haavoittuvuuksia fyysisesti vaativien, toisteisten harjoitteiden kautta ja ajan eri ulottuvuuksia tarkastellen. Tavoitteena on empaattinen suhde yleisön ja esiintyjien välillä. 

Vuonna 2016 Sciarronin teos UNTITLED_I will be there when you die esitettiin Liikkeellä marraskuussa -festivaalin ohjelmistossa. Hänet palkittiin Venetsian biennaalin Kultaisella leijonalla tanssin elämäntyöstä vuonna 2019. Alessandro Sciarroni toimii CENTQUATRE – PARIS ja Triennale Milano Teatron yhteistyötaiteilijana vuosina 2022-2024.